Arkkipiispan anteeksipyynnöstä

Luin arkkipiispan maanantaisen puheenvuoron parin päivän viiveellä. Tässä oma eksegeesini, oma reaktioni. Voi olla, että tämä kertoo enemmän minusta ja minun tulkinnastani kuin arkkipiispasta.

Mutta kolme väitettä. Ennen kuin luet ne, luethan alkutekstin vielä huolellisesti täältä:
http://www.arkkihiippakunta.fi/arkkipiispa/puheet-ja-kirjoitukset/puheenvuorot-ja-tervehdykset/2014/puheenvuoro-suomiareenan-avajais/

 

1. Arkkipiispa ei juurikaan puhunut homoista eikä lainsäädännöstä.
Eräässä keskustelussa luin, että arkkipiispa ei taida olla tyytyväinen kirkon oppiin ja käytäntöihin. Voi olla, tai mistä minä tiedän. Mutta tässä tekstissä ei ollut ensisijaisesti kyse lainsäädännöstä eikä seksuaalivähemmistöistä.

”Ei kovuus muuksi muutu, vaikka se olisi näkymätöntä tai sitä perusteltaisiin uskonnollisesti, perinteellä tai luonnonmukaisuudella tai vaikka se peitettäisiin ylhäältä katsovaan suvaitsemiseen. Aina hirsi silmässä estää näkemästä ihmistä. Sitä ei muuteta lainsäädännöllä.”

Arkkipiispa puhui sydämen kovuudesta, hirrestä silmässä. Sana ”hirsi” toistui puheenvuorossa 13 kertaa. Melkein joka kappaleessa. Sana ”homoseksuaalisuus” esiintyi tekstissä yhden kerran, teemana toki laajemminkin.
Sillä, että keskustelu viedään käsittelemään lainsäädäntöä ja kirkon oppia, voidaan tehokkaasti viedä huomio pois siitä mistä arkkipiispa todella sanoi.

 

 

2. Arkkipiispa puhui sydämen kovuudesta.
Arkkipiispa ei puhunut ensisijaisesti homoseksuaalisuudesta. Homoseksuaalisuuteen liittyvä viesti oli vahva ja konkreettinen, mutta puheen keskeinen teema oli sydämen kovuus. Homoihin suhtautuminen oli sittenkin esimerkki, ei sisältö.

”Otin tämän esimerkiksi. Keskustelut koskevat täällä paljon muuta. Mutta kaikissa niissä tarvitaan itsekriittistä nöyryyttä, omien sokeitten pisteitten tunnistamista ja valmiutta katsoa toisen silmin. Sillä tavoin jotain voi muuttua ja uutta löytyä. Voidaan tehdä parannusta, niin kuin kristillisessä perinteessä on totuttu sanomaan. Paremmin tietämällä, oikeassa olemisesta kilpailemalla ja roskien etsimisellä toisten silmistä tätä suomalaista kertomusta ei rakenneta.”

Sillä, että keskustelu redusoidaan keskusteluksi seksuaalivähemmistöistä, voidaan tehokkaasti viedä huomio pois siitä mitä arkkipiispa todella sanoi sydämen kovuudesta.

 

 

3. Arkkipiispa puhui katumuksesta ja parannuksesta
Arkkipiispa ei puhunut ensisijaisesti homoudesta. Luterilaisen synti ja armo –perinteen mukaisesti hän kutsui kuulijoitaan synnintuntoon ja parannukseen. Minusta puhe on hyvä johdanto rippiin.

”On nöyrästi tunnustettava, että omassa silmässä on ollut hirsi ja se vaikuttaa yhä. Toivon, että tähän anteeksipyyntöön voidaan yhtyä kirkossa ja yhteiskunnassa päätöksistä ja lainsäädännöllisistä ratkaisuista riippumatta.”

Mutta kun arkkipiispa kutsuu yhteiseen rippiin, nöyrtymisen ja uudistavan armon äärelle, keskustelu voidaan vielä viedä sivuraiteille. Kun johdanto rippiin redusoidaan keskusteluksi lainsäädännöstä ja seksuaalivähemmistöistä, kuulija ei liity synnintunnustukseen eikä ota vastaan synninpäästöä ja armoa.

Monille voi olla helpompi puhua seksuaalivähemmistöistä kuin hirrestä omassa silmässä.

  1. Sonja Ottavainen 18.07.2014 23:12

    ”Jos käy klassisen kristittyjen sivuilla, saa semmoisen todellisuuskäsityksen, jossa jopa tuumaillaan, että SETA:ssa olisi ryhmä raiskaajia varten. Melkoista valheellisuutta ja propagandaa, johon omissa piireissään saattavat lietsoa toisiaan. ”

    Sonja, olet unohtanut laittaa linkin tuohon sivustoon, johon viittaat. Voisitko lisätä sen nyt? Muuten kommentisi vaikuttaa lähinnä panettelulta.

    • Enpä silloin lukiessani ymmärtänyt, että tämä pitäisi tallentaa itselleen. Voihan olla, että se on jo poistettukin, mutta todella tyrmistyneenä luin sen. Joku kommentoi siihen, ettei omaa agendaakaan voi ajaa millä tahansa valheilla.

    • Kaija, löytyihän se ketju:

      ”Epäsovinnaiset seksuaalisuuden muodot
      Lainaus: TV – 13.09.11 – klo:17:44
      Lainaus: deli – 13.09.11 – klo:17:13
      Oikeesti nyt, eikö nyt mitään rajaa ole tuolla parjaamisella? Laillinen yhteiskunnallinen toimija, olisi nyt hyvä ne eläimiinsekaantumispuheet vaikka osoittaa todeksi jollain tapaa. Vai saako kristillisellä palstalla puhua muista ihmisistä mitä puppua vain, kunhan se sopii omaan agendaan?

      Ei pitäisi saada, enkä minäkään hyväksy tuohon tyyliin muotoiltuja heittoja, mutta asiallinen spekulointi täytyy olla sallittua: Eli niin kuin Diakoni edellä totesi, lähinnä vain perinteinen kristillinen etiikka on ollut älyllisenä perusteena eläimiin sekaantumisen torjumiselle; nyt jos ja kun sille ei enää anneta arvoa (kuten monissa muissa kysymyksissä on käynyt), niin millä eläimiin sekaantumisen torjumista voidaan perustella muulla kuin mahdollisesti tunteilla, mikä peruste ei pitkälle kestä, ja jos muutamakin eläimiin sekaantuja tulisi kaapista ulos ja pyytäisi Setaa vaatimaan itselleen täysin kunniallista ja tasavertaista asemaa yhteiskunnassa, niin miten Seta voisi omista periaatteistaan lähtien kieltäytyä sellaisesta? Nämä ovat siis ihan aitoja kysymyksiä eikä väitteitä.

      Varsinaisesti ei ollut kyse ”heitosta”, vaan itselläni on se käsitys, että SETAan kuuluu erilaisten suuntautumisten puolustajia, kuulin aikoinaan väitteen, että myös esim. raiskaajilla olisi siellä oma ryhmänsä. Siksi hyvällä syyllä oletin näin olevan myös eläimiinsekaantujien kohdalla. Jossain Saksassahan taannoin vihittiin mies, muist. juuri kissansa kanssa ja hänellä oli siellä siihen laillinen oikeus.”

      http://uskojaelama.net/forum/index.php?topic=155.msg5380#msg5380

    • Sonja O: ”Niin juuri. Uusin retoriikka viittaa Mäkisen filosofointiin. Kaikki keinot on torjua Mäkisen selkeä viesti. No, eipä ole mitenkään yllättävää. Siis konservatiivisten taholta.
      Jos käy klassisen kristittyjen sivuilla, saa semmoisen todellisuuskäsityksen, jossa jopa tuumaillaan, että SETA:ssa olisi ryhmä raiskaajia varten. Melkoista valheellisuutta ja propagandaa, johon omissa piireissään saattavat lietsoa toisiaan.”

      Kaikenlaisia tyhmiä, asiattomia ja loukkaavia heittoja on esitetty ja esitetään vaikka missä ryhmissä. Mutta jos keskusteluryhmä on hyvin moderoitu, asiattomuuksiin puututaan ajoissa. Oleellisin asia ei mielestäni ole se, mitä jollain sivustolla on sanottu, vaan se puututaanko sellaiseen.

      Jotenkin tuntuu ikävältä, kun tässä ketjussa, jossa ”roskan näkemistä toisten silmissä” olisi tarkoitus käsitellä olennaisena osana Mäkisen anteeksipyyntöä, sinä heität kuin luontevana toteamuksena, että ”eipä ole yllättävää, konservatiivisten taholta.”
      Yhtä asiaton tuo heitto olisi liberaaleihin kohdistuvana. (Jos tätä jaottelua nyt on pakko tehdä.)

      Jos on jollain sivustolla potkittu päähän ja saanut huonoa ja asiatonta kohtelua, ei yhtään auta se, että käy haukkumassa ko. sivustoa ja kaikkia ”konservatiiveja” toisella saitilla.

      Henk. koht. olen sitä mieltä, että uskojaelama.net on harvinaisenkin hyvin toimiva sivusto, vaikka enemmistö ehkä on konsupainotteista. Siellä on kuitenkin monenkirjavaa joukkoa, kuten täälläkin. Moderaattoritkaan eivät edusta vain yhtä linjaa vaan näkemykset ovat sielläkin kirjavia.
      (Olin itse vuosia sitten se vastarannankiiski, joka kävi väittelemässä vakikaluston kanssa, ja oppi asiallisemmaksi vähitellen.)

      Joskus olen miettinyt että täällä K24:ssäkin voitaisiin ehkä kohdata enemmän ihmiset ihmisinä, jos porukalla olisi mahdollisuus tutustua toisiinsa jollain ”käyttäjien alueella”, jakaa arkipäivän juttuja, vitsaillakin ja huomata etteivät konsut tai libikset ole sen kummempia kuin ihmiset yleensä. Eikä mitenkään torahampaisia kiilusilmiä kumpikaan porukka.

      Tilanne on täällä sikäli erilainen, että tämä on rakennettu uutis- ja blogisivustoiksi, joissa on kommentointimahdollisuus eikä niin hyviä keskustelumahdollisuuksia perinteiseen nettifoorumi-tapaan. Kuitenkin porukka alkaa ”tuntea” toisensa, vaikkei ehkä kuitenkaan oikeasti tunne.

      Joskus tuntuu, että täällä kaikki pyörii siltä pohjalta, ja sen voimalla, että eri leirit saataisiin mahdollisimman ärhäkästi toisiaan vastaan, ja uutisetkin muotoillaan joskus provosoivasti.

      Jos tämä ”roska toisen silmässä, hirsi omassa” on nyt päivän sana, niin sitä voisi ehkä miettiä sen todellisen sisällön pohjalta.

    • Minua ei ole potkittu päähän, olen käynyt uteliaisuuttani tutkailemassa ko. foorumia. Kuten Kaija tuossa totesi, niin foorumin kommentit puhuvat puolestaan.

    • Kaija, kannattaa tutustua sivustoon paremmin. Ja osallistua keskusteluihinkin, vaikka kokeeksi. En ainakaan itse näkisi, että keskustelu täällä on paljon asiallisempaa vaikka kirjoitetaan omalla nimellä.

  2. Mainitulla sivustolla erikseen kielletään tiettyjen, aika monien asioiden kritisointi, arvostelu tai niistä erimieltä oleminen.

    Sen sijaan homokseksuaaleista saa vapaasti esittää mitä älyttömimpiä, ennakkoluuloisimpia ja täysin virheellisiä, omista sukupuolirasistisista asenteista ammennettuja käsityksiä.

    Vastenmielinen sivusto. Kun suurinpiirtein vielä tietää, ketä siellä kommentoi niin huh huh, ei arkkipiispa suotta homoilta anteeksi pyytänyt. Paljon on umpipimeää suomalaisessa luterilaisessa kristillisyydessä.

  3. Todella mainio sivusto, siellä on tavattoman paljon keskusteluketjuja, joissa on huikeasti tietoa. Vain osa on keskusteluja päivänpolttavista kirkon kysymyksistä, kuten tämä honokohkaus, valtaosa on teologista ja historiallista eri uskoon ja kirkkoon liittyvien asioiden pohdiskelua.

    Lisämausteena kirjoittajat edustavat kaikkia kirkkokuntia, myös vapaita suuntia, niitä hirveitä luterilaisiakin on mukana ja tietenkin kiintiöateistit. Uskojaelama forum on myös avoin ja vapaa – oleellisesti vapaampi kuin tämä K24. Usko ja elämä- forumissa saa kuka tahansa perustaa uuden keskustelu-topicin. Täällä vain harvat ja valitut ”poliittisesti sopivat”.

    Mitä siellä on kielletty? Lue tarkemmin ja kerro, mikä kielto on epäasiallinen.

Kirjoittaja