Akava tukee seurakuntavaalikampanjaa

Työmarkkinajärjestö Akava kannustaa jäseniään asettumaan ehdolle syksyn 2014 seurakuntavaaleissa. Järjestön aktivoitumisen taustalla on liiton puheenjohtaja Sture Fjäderin näkemys kirkosta hyvää yhteiskunnallista työtä tekevänä instituutiona.

Erityisesti Fjäder arvostaa kirkon diakonia- ja nuorisotyötä.

– Kirkko on paljon muutakin kuin oppiriitoja. Nyt riittää, kirkon hyvä työ pitää saada esille, Fjärder sanoo.

Hän ei usko, että seurakuntavaalikampanjan tukeminen herättäisi vastustusta jäsenistössä. Hän arvelee suuren osan jäsenistöstä kuuluvan kirkkoon.

Kirkollisten alojen liitoista Akavaan kuuluvat Diakoniatyöntekijöiden Liitto Dtl ja Nuorisotyöntekijöiden Liitto KNT sekä Akateemiset kirkolliset (AKI), johon kuuluvat Pappisliitto ja Kanttori-urkuri-liitto.

Kesäkuussa kaikki kolme palkansaajien työmarkkinajärjestöä asettui seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa ajavan Pride-teemaviikon tukijoiksi. Tuolloin järjestöt saivat runsaasti niin kielteistä kuin positiivistakin palautetta.

Edellinen artikkeliAnteeksipyyntö puhutti arkkipiispan torikahveilla
Seuraava artikkeliKesäiset musiikkituokiot tuovat kirkkoon uuden yleisön

Ei näytettäviä viestejä