DBTL-festareilla pääsee torstaina ehtoolliselle

Turkulaisilla Down by the Laituri -festareilla on huomenna torstaina mahdollisuus nauttia ehtoollista kello 16-21 välisenä aikana, kun Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestää festivaalien yhteydessä ehtoollishartauksia. Ehtoollinen järjestetään omalla, selkeästi rajatulla alueellaan Turun kaupunginteatterin vieressä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun ehtoollinen järjestetään yleisötapahtumassa kirkon ulkopuolella lukuun ottamatta hengellisiä kesäjuhlia.

– Teologinen näkyni on ollut jo pitkään jalkautua sinne, missä ihmiset ovat. DBTL-festivaali tarjoaa siihen täysin valmiit puitteet. Ei tällaista tilaisuutta kannata jättää käyttämättä, sanoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtaja, pastori Heikki Arikka.

Pasi Tamminen DBTL-festivaaleja järjestäjävästä markkinointitoimisto Happeningistä kertoo, että festivaalit ovat tehneet yhteistyötä seurakunnan kanssa jo lähes kymmenen vuotta. Pitkä historia on tehnyt seurakunnasta luontevan yhteistyökumppanin ja tutun myös festivaaliyleisölle.

– Meille ei ole tullut koskaan negatiivista palautetta tästä. Järjestäjänä olen ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön ja niin uskon olleen myös seurakunnan, Tamminen sanoo.

Tamminen iloitsee erityisesti siitä, että seurakunnan kanssa on pystytty joka vuosi kehittämään uusia näkökulmia ohjelmaan. Arikka uskoo ehtoollishartauksien tavoittavan kirkolta muuten pimentoon jääviä ihmisiä.

– Tämä aiheuttaa varmasti keskustelua. Jotkut kokevat meidän leikkivän pyhillä asioilla. Itse koen sen juuri päinvastoin. Vien Jumalan valtakuntaa ihmisten arjen keskelle, Arikka sanoo.

Dbtl-festarit jatkuvat Turussa 27.7. saakka.

Edellinen artikkeliÖstman: Lakialoite avioliittolain muuttamisesta ei mene läpi
Seuraava artikkeliProfessori: En lähtisi kultahampaiden perässä juoksemaan

Ei näytettäviä viestejä