Englannin kirkon piispa: Moni kollegani on homosuhteessa

Englannin anglikaanisen kirkon piispa Alan Wilson kohauttaa Englannissa tällä viikolla ilmestyvällä uutuuskirjallaan, jossa hän syyttää kollegojaan kaksinaamaisuudesta ja tekopyhyydestä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun joku julkaisee kirjassa huhut siitä, että huomattava määrä Englannin kirkon virkaa tekevistä piispoista elää itse homoseksuaalisissa suhteissa.

Buckinghamin piispa väittää, että tusina eli joka kymmenes anglikaanisen kirkon virassa oleva piispa olisi homoseksuaali, mutta he eivät ole valmiita puhumaan julkisesti.

Asiasta uutisoi
The Telegraph
. Wilson itse kannattaa homoseksuaalien avioliittoa ja vastustaa sitä, ettei anglikaaninen pappi voi avioitua samaa sukupuolta olevan kanssa.

Englannin kirkko kieltää papeiltaan samaa sukupuolta olevien avioliitot, mutta sallii heidän olevan siviiliparisuhteessa, joskin piispoiksi edettyään heidän täytyy pitäytyä selibaatissa.

Alan Wilson syyttää episkopaattia kaksoisstandardien ylläpitämisestä. Hänen kirjansa nimi on More Perfect Union?. Hän antaa ymmärtää, että nimenomaan homoseksuaalisissa piispoissa olisi niitä, jotka voimakkaimmin vastustaisivat homoseksuaalien oikeuksien laajentamista kirkossa.

Wilson odottaa raivoisaa vastareaktiota kirjastaan kirkon sisältä.

Samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitot ovat laillisia Englannissa. Anglikaaninen kirkko katsoo, että avioliitto on vain naisen ja miehen välinen. Sillä on oikeus olla vihkimättä saman sukupuolen pareja.

Edellinen artikkeliKansainvälinen kahvipäivä muistuttaa reilusta kaupasta
Seuraava artikkeliSaamenkielinen Sotilaan virsikirja otetaan käyttöön

Ei näytettäviä viestejä