Espoon seurakunnilta 60 000 ebolan torjumiseen

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on myöntänyt katastrofivaroista 60 000 euroa ebolakriisin torjuntaan ja epidemian uhrien hädän lievittämiseen. Apu toimitetaan Kirkon Ulkomaanavun kautta. Ebola on aiheuttanut jo lähes neljäntuhannen ihmisen kuoleman Liberiassa ja Sierra Leonessa.

Epidemian leviämisen torjunta edellyttää määrätietoisia ja pikaisia toimia etenkin Länsi-Afrikan Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa. Ulkomaanavun toiminnan painopiste epidemia-alueella on valistustyössä ja humanitaarisessa avussa. Ulkomaanapu pyrkii muun muassa muuttamaan hautauskäytäntöjä. Kriisialueille toimitetaan myös ruoka-apua.

Liberiassa ja Sierra Leonessa on tilastoitu yli kahdeksantuhannen ihmisen ebolatartunnat. Tilastoimattomia tartuntoja arvellaan olevan jopa 21 000 ihmisellä.

Espoon seurakuntayhtymän talousarviossa on varattu vuodelle 2014 katastrofiapuun 110 000 euroa. Katastrofiapua ei ole haettu eikä myönnetty aiemmin tänä vuonna.

Edellinen artikkeliMaailman vapaakirkkojen teologinen konferenssi Suomeen
Seuraava artikkeliHelsingin viranhaltijat odottavat palkkaa puolitoista kuukautta

Ei näytettäviä viestejä