Euroopan juutalaiset pakenevat jälleen antisemitismiä

Tuhannet Euroopan juutalaiset ovat jälleen muuttaneet antisemitististen asenteiden ja niiden synnyttämien terroritekojen tieltä, kirjoittaa Newsweek-lehti. Lehden mukaan esimerkiksi Ranskasta on muuttanut vuonna 2012 Tolousen juutalaiseen kouluun tehdyn terrori-iskun jälkeen jo noin 5000 juutalaista.

Lehti nostaa artikkelissaan myös esiin lukuisia asenteita juutalaisia kohtaan selvittäneitä tutkimuksia. Juutalaisvastaisten asenteiden kärjistymisen taustalla vaikuttaa erityisesti Gazan ja Israelin konflikti.

Myös Euroopan parlamenttiin nousi viime vaaleissa avoimesti uus-natsi-ideologiaa kannattava kreikkalainen kultainen aamunkoitto. Juutalaisvastaiset asenteet ovat usein sidoksissa nationalistisiin puolueisiin, kuten myös esimerkiksi Ruotsissa ja Unkarissa.

Artikkelissa nostetaan esiin juutalais- ja muslimiyhteisöjen kiristyneet välit. Erään kommentaattorin mukaan islam on jopa uusi kansallissosialismi suhteessa juutalaisiin. Samalla muistutetaan monien juutalais- ja muslimijärjestöjen vastustavan yhdessä ääri-ilmiöitä.

Edellinen artikkeliLähetysseuralta tukea Gazaan
Seuraava artikkeliPaavi vetosi rauhan puolesta maailmansodan muistopäivänä

Ei näytettäviä viestejä