”Herätysliikkeet ovat ihan pihalla”

Vanhat liikkeet ovat ihan pihalla siitä, mitä kansan parissa tapahtuu, sanoo herätysliikkeiden historiasta kirjan kirjoittanut Teemu Kakkuri
Kotimaa-lehden haastattelussa.

– Kansa kulkee yli herätysliikerajojen.

Kakkurin mielestä ne ovat oikeassa, jotka kysyvät, missä on herätysliikkeiden herätys.

– Heräämiset tapahtuvat nyt enimmäkseen muualla, esimerkiksi herätysliikkeiden rajoja noudattelemattomissa rukouspiireissä, Alfa-kursseilla ja internetissä.

Kakkuri suosittelee jokaiselle järjestölle hyödyllistä hetkeä peilin edessä. Ensimmäisinä peilin eteen joutuvat evankeliset, Kansanlähetys ja Raamattuopisto.

– Ne keskittyvät ylläpitämään omia rakenteitaan ja omaa työtään. Varsinkin Sley elää kokousten ja pöytäkirjojen pölyssä.

Nämä liikkeet pitäisi Kakkurin mielestä ryöstää takaisin kansanliikkeiksi, jotta alkuperäisestä ydinsisällöstä tulisi niiden voima ja olemassaolon syy.

Kakkurin havainnon mukaan vanhoillislestadiolaisuus näyttää käyvän muutamassa vuodessa läpi samanlaisen modernisaation, joka vei muilta liikkeiltä puoli vuosisataa.

Raahen seurakuntapastorina työskentelevän, teologian tohtori Teemu Kakkurin kirja Suomalainen herätys ilmestyy lähiviikkoina.

Lue Danielle Miettisen tekemän Teemu Kakkurin laaja haastattelu 25..9. ilmestyneestä Kotimaasta.

Kuva: Jani Laukkanen

Edellinen artikkeliPappi Me Naisissa: Kirkko on hukannut perusideansa
Seuraava artikkeliHeartbeat Flashmob Asema-aukiolla – Katso video

Ei näytettäviä viestejä