Ihmisoikeusliitto kanteli seurakunnan työpaikkailmoituksista

Ihmisoikeusliitto on kannellut seurakunnan työpaikkailmoituksista. Syynä on se, että niissä edellytetään työhön haettavan työntekijän olevan konfirmoitu kirkon jäsen.

– Kyseessä ovat esimerkiksi tiedottajan, emännän, isännöitsijän ja talouspäällikön ammattinimikkeet, kertoo Ihmisoikeusliiton tutkimuspäällikkö Milla Aaltonen.

– Pyydämme oikeusasiamiestä ottamaan kantaa, onko näissä kyse hengellisestä työstä, joissa on perusteltua vaatia konfirmaatiota ja kirkon jäsenyyttä. Hengellisessä kuten diakonin työssä totta kai voi vaatia, mutta onko esimerkiksi talouspäällikön työ hengellinen tehtävä, hän jatkaa.

Muun muassa Lemin seurakuntaan haetaan tällä hetkellä talouspäällikköä, jolta vaaditaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan konfirmoitua jäsenyyttä.

– Aiemmin oikeusasiamies on katsonut, että it-tukihenkilö on tehtävä, jossa ei ole perusteltua vaatia työntekijältä kirkon jäsenyyttä, koska työssä ei ole hengellistä ulottuvuutta.

Aaltosen mukaan Ihmisoikeusliitolle on tullut seurakuntien työpaikkailmoituksista yhteydenottoja, mutta he ovat myös itse kiinnittäneet asiaan huomiota.

– Tämä voi olla uusi ilmiö. En ole aiemmin nähnyt, että konfirmaatiota edellytettäisiin. Seuraamme ylipäänsä syrjiviä työpaikkailmoituksia, jos esimerkiksi annetaan tiukkoja ikärajoja tai kielitaitovaatimuksia.

Kotimaa24 ei tavoittanut Lemin seurakunnasta henkilöitä kommentoimaan työpaikkailmoitusta.

Edellinen artikkeliLuottamushenkilöt katsovat piispan johtavan harhaan
Seuraava artikkeliVantaan Lauri ilmestyy ensi vuonna joka toinen viikko

Ei näytettäviä viestejä