Irakin piispa: Missä ovat YK ja Eurooppa?

Vatikaanissa vieraillut Bagdadin katolinen apulaispiispa Schlemon Warduni pyytää Eurooppaa lisäämään painetta vapauttaakseen Irakin kristittyjen kylät. Hänen mukaansa apu ylipäänsä on tullut aivan liian myöhään.

Asiasta uutisoi
Middle East Online
. Jo puolet Syyrian kristityistäkin on arvioiden mukaan jättänyt kotinsa.

Piispa Wardunin mukaan Islamilainen valtio eli IS-terroriryhmä ei ollut vielä viisi kuukautta sitten vahva, ja silloin sen toimintaan vaikuttaminen olisi ollut helppoa.

– Mutta kansainvälinen yhteisö oli tuolloin syvässä unessa.

– Tahdomme kansainvälistä interventiota, sen pitää olla nopea ja yhtenäinen, Eurooppa ja USA yhdessä.

-Missä on YK, Eurooppa ja Euroopan parlamentti? hän kysyy.

Piispan mukaan IS-militantit toimivat kuin ”eläimet”. He toimivat kaikkia uskontoja ja kaikkia 2000-luvun kulttuureita vastaan.

Viime kuussa Vatikaani poikkesi pitkäaikaisesti politiikastaan konfliktin ratkaisemisessa ja antoi tukea USA:n IS:ää vastaan tekemille ilmaiskuille Irakissa.

Edellinen artikkeliCandominosta YLE:n vuoden nuorisokuoro
Seuraava artikkeliUrpilaisen mielestä kirkko voisi olla äänekkäämpi arvokeskustelun herättäjä

Ei näytettäviä viestejä