Jo kolmas hanuka-kynttilä syttyy

Parhaillaan on menossa juutalaisten kahdeksan päivän mittainen hanuka-juhla. Hanukaa on virheellisesti sanottu ”juutalaisten jouluksi”, koska sen vietto sijoittuu lähelle kristittyjen joulua ja siihen liittyy lahjojen antaminen perheen pienimmille lapsille.

Hanukka, valon juhlaa, vietetään juutalaisen kalenterin mukaan marras-tammikuusssa. Tänä vuonna hanuka on 16–24.12.

Myös Helsingin juutalaisen seurakunnan jäsenet juhlistavat hanukaa yhteisissä illanvietoissa sekä kodeissaan perheen kesken. Juhlan kunakin iltana sytytetään yhdeksänhaaraiseen hanuka-kynttelikköön yksi kynttilä lisää.

Hanukaa vietetään niin sanotun makkabilaskapinan aikana hävitetyn Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen (n. 165 eKr) kunniaksi ja sen aikana tapahtuneen öljyihmeen muistoiksi. Juhlasta säädetään Raamatussa (1. Makkab. 4:59).

Kuva Odelia Cohen / Scanphoto

Edellinen artikkeliTampereella huikea sukkasaalis
Seuraava artikkeliJuha Pentikäinen: Lestadiuksen Jumala oli naishahmo

Ei näytettäviä viestejä