John Vikström -liikuttajapalkinto Pertti Alajalle

Suomen Palloliiton puheenjohtajalle Pertti Alajalle on myönnetty vuoden 2013 John Vikström -liikuttajapalkinto. Emeritusarkkipiispa John Vikström luovutti palkinnon Tampereen urheiluakatemian tilaisuudessa Varalan Urheiluopistolla tänään maanantaina.

Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan palkitsemisperusteluissa huomioitiin erityisesti Alajan kehittämä, kirkon arvomaailmaan sopiva jalkapallon Vihreä kortti -malli. Lisäksi kiiteltiin Alajan myönteistä suhtautumista kirkon tekemään työhön liikunnan ja urheilun parissa.

– Kirkon tekemä kasvatustyö on laajamittaista ja laadukasta. Kirkon vuosittain lapsi- ja nuorisotyölle kohdistama 300 miljoonaa euroa on jätti-investointi lasten ja nuorten parhaaksi. Uskon ja toivon, että kirkko tulevaisuudessakin panostaa lapsi- ja nuorisotyöhön, Alaja sanoi kiitospuheessaan.

John Vikström -liikuttajapalkinto myönnetään vuosittain yksittäiselle henkilölle tai yhteisölle merkittävästä työstä kirkon ja urheilun yhteistyön kehittämiseksi. Jatkossa Kirkkohallituksen täysistunto päättää palkinnon saajasta. Esityksen täysistunnolle tekee Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunta.

Ensimmäinen John Vikströmin nimeä kantava palkinto jaettiin vuonna 2012 seurakuntien SM-jalkapalloturnauksen järjestäjille.

Edellinen artikkeliSuomen vanhimman kirkon ajoitus tarkentui
Seuraava artikkeliCentrian nuorisotyönohjaajakoulutus kasvatti vetovoimaansa

Ei näytettäviä viestejä