Kansanedustaja: Kirkko myötäilee islamia, tuloksena krislam

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen katsoo Uusi Suomi -verkkolehdessä, että ”sateenkaariväki, vihervasemmisto ja kirkko ovat islamin asialla”.

”Monia suomalainen on ihmetyttänyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, mihin kirkon asemaa merkittävällä tavalla haastavan islamin myötäily perustuu. Teologiselta kannalta tarkasteltuna syytä tähän voidaan hakea niin sanotun rajoittamattoman armon teologiasta, jonka mukaan oman kulttuurikristillisen identiteetin halveksunta sekä kulttuurillinen alistuminen muslimien edessä on kristillisen lähimmäisenrakkauden osoitus”, Immonen kirjoittaa.

Hänen mukaansa tämä ideologia on erityisen voimakasta nuoren liberaalin pappissukupolven parissa. ”Toinen teologinen päälinja muslimipapeilla on kristinuskon ja islamin synteesioppi, jonka nojalla muslimit ja kristityt itse asiassa palvovat samaa Jumalaa, minkä vuoksi näiden uskontojen pitäisi vastakkainasettelun sijasta sulautua toisiinsa. Tätäkään suvaitsevaisuuspapit ja -piispat eivät julkisesti sano, mutta heidän opillinen katsantokanta tosiasiallisesti johtaa kristinuskon ja islamin sulautumiseen, jonka tuloksena syntyy uusi uskonto, krislam.”

Immosen mielestä toinen islamia kannattava kirkon segmentti muodostuu niin kutsutuista pragmaatikoista, jotka ovat usein kirkkolaitoksen korkeassa asemassa olevia henkilöitä. ”Näiden tahojen tavoitteena on kaikin mahdollisin keinoin turvata kirkon asema valtiollisena instituutiona, jotta korkeiden virkojen säilyminen sekä tuntuva palkkataso olisi näille henkilöille turvattu. Suomen arkkipiispan Turun huviloiden kaltaisten julkisrahoitteisten pytinkien valtiontuen säilymisen takeena kirkon eliitti katsoo olevan Suomen arvoliberaalin valtiomonikulttuurisuusideologian seuraaminen.”

Edellinen artikkeliRusama lähetysteologiksi kirkkoon
Seuraava artikkeliKuukauppi: Venäjän ortodoksinen kirkko tunnustaa Inkerin kirkon lähetystehtävän Venäjällä

Ei näytettäviä viestejä