Kirkko ja kaupunki: EAPPI-ohjelman puolueettomuus kyseenalainen

Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehti kyseenalaistaa artikkelissaan Kirkkojen maailmanneuvoston koordinoiman, ihmisoikeustarkkailuun keskittyneen EAPPI-ohjelman puolueettomuuden. Lehti väittää, että EAPPI-ohjelma kytkeytyy kansainväliseen Israelin-vastaiseen Boycott, Sanctions and Divestment (BDS) -kampanjaan.

Vuonna 2005 järjestäytynyt BDS on palestiinalaisten itsehallinnon rahoittama. Kirkko ja kaupungin tietojen mukaan BDS-liikettä koordinoi Palestinian BDS National Committee, jonka päätukija on Palestiinan kansallisten ja islamilaisten joukkojen neuvosto.

Kyseiseen neuvostoon kuuluu useita terroristijärjestöjä, kuten Hamas, Popular Front for the Liberation of Palestine (PFLP) ja erityisen radikaalina tunnettu Islamilainen Jihad -järjestö.

EAPPI ja Kirkon Ulkomaanapu tukevat palestiinalaispastoreiden vuonna 2009 laatimaa ja Kirkkojen maailmanneuvoston julkaisemaa Kairos Palestine -julistusta, jossa Kirkko ja kaupungin mukaan liitytään koko Israelin valtion boikotoimiseen.

Kirkko ja kaupungin artikkeli nostaa esiin myös palestiinalaisalueiden ihmisoikeustilanteen. Artikkelissa on käytetty lähteenä ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchia. Se raportoi viime vuonna yhteensä 126 tapauksesta, joissa palestiinalaisviranomaiset olivat kiduttaneet Länsirannan asukkaita.

EAPPI-ohjelmaan on osallistunut myös useita suomalaisia vapaaehtoisia.

Lue Kirkko ja kaupungin artikkeli täältä.

Lue Kirkon Ulkomaanavun vastine, jossa todetaan muun muassa, että väite EAPPI-ohjelman kytkeytymisestä terroristiseen toimintaan on ”sensaatiohakuisuudessaan käsittämätön”.

Lue myös: Ihmisoikeuksista raportoiva EAPPI-ohjelma herättää intohimoja

Kuvassa EAPPI-tarkkailijoita Hebronissa keväällä 2013.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliHelsingin Lauttasaaressa voi järjestää korkean paikan vihkimisen
Seuraava artikkeliKansalaisaloite vaatii: Terveydenhuollon henkilökunnalle oikeus kieltäytyä abortista

Ei näytettäviä viestejä