Koulun on järjestettävä vaihtoehto uskonnolliselle päivänavaukselle

Oppilaalla ja hänen huoltajallaan pitää olla aito ja todellinen vapaus valita osallistuuko oppilas koulun tilaisuuksiin, joissa on uskonnollista ainesta, toteaa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.

Oikeusasiamiehelle kannellut peruskoulun oppilas oli oman ilmoituksensa perusteella vapautettu päivänavauksista. Niiden ajaksi ei ollut järjestetty korvaavaa toimintaa.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan ongelmallista oli myös, että vanhempien kantaa ei ollut selvitetty.

– Vaikka lapsen näkemys tulee ottaa huomioon, vanhemmat käyttävät viime kädessä hänen uskonnonvapauttaan, Pajuoja sanoo tiedotteessa.

Vaihtoehtoinen toiminta pitäisi jatkossa järjestää eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannan (2/2014) ja Opetushallituksen ohjeiden mukaisesti niin, että oppilaiden omantunnon- ja uskonnonvapaus toteutuu täysimääräisesti.

Lue apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu (pdf)

Edellinen artikkeliArkkipiispa: Avioliittolaki ei vaaranna lasten asemaa
Seuraava artikkeliArkkipiispa: ”Ortodoksisessa kirkossa hengellinen kauneus jota ei muualta löydä”

Ei näytettäviä viestejä