Lakivaliokunta pohti tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksia uskonnollisiin yhdyskuntiin

Eduskunnan lakivaliokunta pohti kannanotossaan tasa-arvoista avioliittolakia koskevaan kansalaisaloitteeseen myös lain mahdollisia vaikutuksia uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan. Vaarana nähdään, että yhdyskunnat voivat joutua syrjintäväitteiden kohteeksi.

”Jos avioliittolakia muutettaisiin aloitteessa ehdotetulla tavalla, uskonnollisten yhdyskuntien taholta korostetaan, että niiden tulee voida uskonnonvapauden periaatteiden mukaisesti pitäytyä perinteisessä, oman vakaumuksensa mukaisessa avioliittokäsityksessä, opettaa ja julistaa omien vakaumusten pohjalta sekä myös kieltäytyä vihkimisestä vakaumuksellisista syistä. Uskonnolliset yhdyskunnat kantavat kuitenkin huolta avioliittolain muutosten vaikutuksista uskonnollisten yhdyskuntien sanan- ja uskonnonvapauteen. Vaarana pidetään, että uskonnolliset yhdyskunnat joutuvat syrjittyyn asemaan tai niihin kohdistetaan syrjintäväitteitä opetuksensa ja vihkimiskäytäntöjensä vuoksi”, kannanotossa todetaan.

Lisäksi lakivaliokunnan kannanotossa arvioidaan, että aloitteessa tarkoitettujen muutosten toteutuessa uskonnollisten yhdyskuntien suhtautumiseen vihkimisoikeuteen saattaisivat vaikuttaa myös ulkoiset, yhteiskunnasta ja seurakunnasta nousevat tosiasialliset paineet.

”On myös mahdollista, että jollakin aikavälillä tällaiset paineet voivat nostaa esiin kysymyksen siitä, tuleeko oikeudellisia vaikutuksia sisältävä vihkimisoikeus säilyttää uskonnollisilla yhdyskunnilla.”

Lakivaliokunnan kanaotto luettavissa täällä

Lakivaliokunta ei puoltanut (äänin 9-8) kansalaisaloitteen mukaista avioliittolakia. Lakialoitteesta kuitenkin äänestetään eduskunnassa 28.11.

Lakivaliokunnan kannanottoa on käsitellyt myös kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo
Rajalla-blogissaan.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliKauneimmat joululaulut vahvistaa sukupolvien yhteyttä
Seuraava artikkeliKirkollisveroprosentit pysyvät pääosin ennallaan

Ei näytettäviä viestejä