Lapsiasiavaltuutettu vaatii Jehovan todistajia sanoutumaan irti hengellisestä väkivallasta

aula maria kaisa205Maria-Kaisa Aulan mukaan mukaan Jehovan todistajien lasten oikeuksia käsittelevä selvitys on surullista luettavaa.  Aulan mukaan uskonnollisten yhteisöjen johtajilla on iso vastuu lasten edun toteutumisesta yhteisössään.

– Jehovan todistajien yhteisön johtajien olisi tärkeää sanoutua irti hengellisestä väkivallasta. Sama koskee kaikkia uskonnollisia yhteisöjä ja kirkkoja, Aula sanoo.

Lapsiasiavaltuutetulla ei Aulan mukaan ole välineitä tehdä selvityksiä lasten asemasta uskonnollisissa liikkeissä.

– Periaatteessa selvittäminen on hyödyllistä, käytännössä se on erittäin haasteellista. Lapsiasiavaltuutetulla ei ole mahdollisuuksia selvityksiä tehdä. Näkisin tärkeänä julkisen keskustelun ja liikkeen sisältä lähtevän keskustelun näistä asioista. Vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisällä on käyty useamman vuoden ajan keskustelua ja näyttää, että keskustelu on muuttanut suhtautumista näihin asioihin ja uudistanut toimintatapoja, Aula sanoo Kotimaa24:lle.

Hän pitää mahdollisena tapaamista Jehovan todistajien johdon kanssa.

– Olen ollut mukana hyvinkin paljon keskusteluissa uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Jehovan todistajat on ryhmä, johon tähän asti ei ole ollut kontaktia. Heitä on kutsuttu mutta he eivät ole osallistuneet. Liikkeen johtoa täytyisi tavata henkilökohtaisesti.

Lue Maria-Kaisa Aulan blogi aiheesta lapsiasiavaltuutetun sivuilta.

Lue myös:

Selvitys: Jehovan todistajien lasten oikeuksissa vakavia puutteita

Edellinen artikkeliMissä viipyy isospankki?
Seuraava artikkeliArkkipiispa saarnassaan: Pyhäpäivä on ihmistä varten

Ei näytettäviä viestejä