Lestadiolaisten tukisivu Facebookissa tasa-arvoiselle avioliittolaille yllättää

Nuorten lestadiolaisnaisten kaveriporukka päätti perustaa eilen Facebookiin sivuston Lestadiolaiset tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Alle vuorokaudessa tykkääjiä on tullut jo 450. Sivusta saa tykätä kuka tahansa. Ylläpitäjien arvion mukaan ainakin neljännes tykkääjistä on kuitenkin lestadiolaisia.

– Olen riemuissani kaikesta, mikä murtaa pelon ja puhumattomuuden ilmapiiriä liikkeen sisällä. Kun yhä useampi uskaltaa sanoa julkisesti, mitä todella ajattelee, eivät harvat rohkeat joudu enää niin helposti puhuteltaviksi, sivuston perustajiin kuuluva Tanja kertoo. Tanjan nimi on muutettu.

– Nykyisinhän liikkeen sisällä vahditaan vielä aika paljon esimerkiksi jäsenten fb-käyttäytymistä ja ”vääristä mielipiteistä” tai tykkäyksistä huolestutaan, Tanja sanoo.

Perustajajoukko on pitänyt tempauksista, joissa papit, lääkärit tai opetusalan ammattilaiset ovat ilmaisseet kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia.

– Heitin sitten vähän huumorilla, että tarvittaisiin myös sivusto, jolla lestadiolaiset voisivat ilmaista kannattavansa kyseistä lakialoitetta. Pian tajusin, että eihän tämä ole mikään vitsi. Näitä kahta asiaa ei yleensä liitetä yhteen, mutta olen keskustellut aiheesta lukuisten lestadiolaisten kanssa ja tiedän, että moni kannattaa lakialoitetta.

– Heidän sisäinen uskonnollinen vakaumuksensa ei estä puolustamasta homoseksuaalien oikeutta avioliittoon, mutta yhteisön paine estää heitä sanomasta ajatuksiaan julkisesti ääneen, Tanja kertoo.

”Myös minulta sinkkunaisena seksuaalisuus on kielletty”

Tanjan mukaan homoseksuaalien elintila lestadiolaisuuden sisällä on todella pieni. Käytännössä liikkeen sisällä homot joutuvat olemaan kaapissa. Tultuaan ulos he tulevat joko ajetuksi ulos yhteisöstä tai kävelevät ulos omin jaloin, koska eivät kestä heihin kohdistuvaa painetta. Jos sukukin kääntää selkänsä, joutuu identiteettinsä kanssa kipuileva ihminen todella koville.

– Mielestäni tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, että lestadiolainen puhe seksuaalisuudesta yleensäkin on niin kapeaa. Myös minulta heterona sinkkunaisena seksuaalisuus on hyvin pitkälti kielletty. Sekä homojen että sinkkujen tulisi elää selibaatissa. Puhutaan, että se on risti, joka pitää kantaa. Mielestäni puhe on älytöntä, koska onhan ihminen seksuaalinen olento muutenkin kuin seksiaktissa.

Tanja toivoo sivuston muokkaavan julkisuudessa esiintyvää yksipuolista ja vääristynyttä kuvaa lestadiolaisista aivopestyinä ja itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä.

– Lestadiolaisuudessa on valtavasti myös sivistyneitä ihmisiä, jotka pystyvät kohtaamaan avoimesti ja totuudellisesti oman ja toisten ihmisten seksuaalisuuden.

Tanja kokee, että homoseksuaalien oikeus avioliittoon vertautuu Amerikan 1960-luvun rotutaisteluun tai Etelä-Afrikan rotuerotteluun.

– Erirotuiset eivät saaneet avioitua keskenään ja tätä perusteltiin Raamatulla. Kun lait saatiin muutettua, ajattelu muuttui nopeasti. Vaikka ihmiset säätävät lakeja, lait myös muokkaavat ihmisten ajatuksia. Oikeudenmukaiset lait normalisoivat asennoitumista asioihin, joihin on ennen suhtauduttu ennakkoluuloisesti.

Sivuston ylläpitäjät eivät halua esiintyä nimellään. He perustelevat asiaa näin: ”Me ylläpitäjät olemme ihan oikeita, ikämme seuroissa käyneitä vanhoillislestadiolaisia. Emme kuitenkaan halua moderoida sivua nimillämme, koska toivomme, ettei sivusto personalisoidu meihin.”

Kuva: Kuvakaappaus Facebookista.

Edellinen artikkeliVapaakirkon johtaja: Nykyinen lainsäädäntö ja rekisteröity parisuhde riittää
Seuraava artikkeliVihkioikeudesta luopumiseen ei teologisia esteitä

Ei näytettäviä viestejä