Madventures-miehet keskittyvät kuolemansynteihin

Madventures- ja Docventures -hahmot Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff palaavat marraskuussa radioon suositulla ohjelmallaan Truths & Rights. Miehet ottavat Bassoradiossa kuultavassa kahdeksanosaisessa sarjassa käsittelyyn seitsemän kuolemansyntiä.

Kaksikkoa kuultiin Bassoradiossa jo vuonna 2012, jolloin Truths & Rights nousi kanavan yhdeksi kanavan suosituimmista sisällöistä. Ohjelma sai samana vuonna myös tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Marraskuun 14. päivä alkava sarja jatkuu vuodenvaihteeseen asti. Kahdeksan jakson teemana on seitsemän kuolemansyntiä ja viimeisessä osassa kuolemansynnit modernisoidaan nyky-yhteiskuntaan. Samalla käsitellään myös vastahyveitä.

Rantala ja Milonoff tulivat tutuiksi matkailuohjelma Madventuresista, joka on kansainvälisesti laajimmalle levinnyt suomalainen televisio-ohjelma. Viime vuonna ja tänä syksynä kaksikolta nähtiin Ylellä esitetty dokumenttielokuva- ja keskustelusarja Docventures.

Kuva: Bassoradio

Edellinen artikkeliYle: Seurakuntavaaliehdokas sensuroitiin oman listansa mainoksesta
Seuraava artikkeliAnsiomerkki lämmittää mieltä

Ei näytettäviä viestejä