Neljä piispaa keskustelee Raamatusta

Torstaina 18. syyskuuta Tuomiokirkon kryptaan viritetään kuvitteellinen keskusteluteltta, jonne syksyn aikana saapuu keskustelemaan Raamatusta vuorollaan neljä piispaa: Björn Vikström, Irja
Askola, Tapio
Luoma ja Kaarlo
Kalliala. Asiasta kertoo Kirkko & kaupunki.

– Pyysimme iltojen alustajiksi piispoja, koska ehkä juuri he kamppailevat kirkossamme kaikkein eniten raamattukysymysten kanssa, toteaa opetusneuvos Kalevi
Virtanen, joka yhdessä Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden professorin Petri
Luomasen kanssa toimii ensimmäisen illan alustajana ja tilaisuussarjan isäntänä.

Kuusiosainen Raamattusarja Keskusteluja teltassa vertaa kristinuskoa telttaan, jossa on useita sisäänkäyntejä.

– Teltassa on neljä kulmaa: kertomukset, etiikka, rituaalit ja oppi. Kaikkien niiden kautta on tultu kristinuskoon sisälle. Niiden kautta kristinuskoa on myös tarkasteltu teologisessa tutkimuksessa, Luomanen toteaa.

Tilaisuudet järjestää Tuomasyhteisö, joka tunnetaan suosittujen Tuomasmessujen pitäjänä. Illoissa pääsevät ääneen alustajien lisäksi myös osallistujat ja keskustelulle on varattu runsaasti aikaa. Järjestäjät toivovat, että osallistujat tulisivat mukaan useita kertoja, jotta keskusteluihin saataisiin jatkuvuutta.

– Tavallisesti tällaisissa tilaisuuksissa yleisö kommentoi alustajan puheita. Toivomme, että nyt kaikki puhuvat keskenään kuuntelevasti ja kunnioittavasti, Virtanen sanoo.

Lue juttu tänään ilmestyneestä Kirkko & kaupunki -lehdestä

Edellinen artikkeliLähetysseuralta 100 000 euroa sudanilaispakolaisten tukemiseen
Seuraava artikkeliCandominosta YLE:n vuoden nuorisokuoro

Ei näytettäviä viestejä