Onko kirkon rippiohjeistus kunnossa?

Kirkkohallitus on päivittänyt ohjeistuksen kirkon työntekijän ja luottamushenkilön vaitiolovelvollisuudesta. Aika puhua – aika vaieta. Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa -julkaisun tehneen kirkkohallituksen työryhmän sihteeri Johannes Alaranta kertoo työn käynnistyneen 2008. Pari vuotta myöhemmin syntyi laaja keskustelu rippisalaisuuden ja lastensuojelun suhteesta silloisen peruspalveluministerin Paula Risikon puututtua asiaan. Alarannan mukaan lainsäädännön muutoksen lisäksi tämäkin keskustelu on vaikuttanut alun perin vuonna 2002 julkaistun ohjeistuksen päivityksiin.

- Vaitiolovelvollisuus ei ole koskaan estänyt kirkkoa toimimasta yhtä aikaa sekä ripin ja sielunhoidon luottamuksellisuuden edellyttämällä tavalla että mahdollisten tai jo tehtyjen rikosten tai väärintekojen uhrien hyväksi. Kirkko ei jätä käyttämättä mahdollisuuksia suojella ihmistä, sanoo kirkkohallituksen kriminaalityön työalasihteeri Sami Puumala kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Alarannan mukaan uudessa ohjeistuksessa on kerrottu kattavasti kirkon työntekijöille, miten nykylakien mukaan pitää toimia. Ohje korostaa toisaalta pappien ehdotonta rippisalaisuutta, mutta samalla papin ilmoitusvelvollisuutta hänelle tietoon tulleista mahdollisista rikoksista. Alarannan mukaan uusi ohjeistus vastaa hyvin nykylakeja.

- Tässä on sillä tavalla merkittävä muutos, että ohjeistuksen liitteenä olevan piispainkokouksen selonteon mukaan papin on aina ryhdyttävä toimiin, kun hän kohtaa lasten kaltoinkohtelua, hän painottaa.

Ohjeissa on muotoiluja, joista voi syntyä kuva, että ripin ja ilmoitusvelvollisuuden rajankäynti jää yksittäisen kirkon työntekijän harteille: ”…on mieluummin ilmoitettava kuin jätettävä ilmoittamatta”, ”Ilmoitusvelvollisuuden voidaan katsoa ulottuvan tapauksiin,...”. Alaranta huomauttaa, että veitsenterävää ohjeistusta on mahdoton laatia.

- Ihan varmasti myös lastensuojelussa työskenteleviltä henkilöiltä saadaan erilaisia vastauksia siihen, miten he eri tilanteissa toimivat. Yhtä lailla lääkäri joutuu miettimään ja asianajaja, milloin ilmoitusvelvollisuus täyttyy. Sama koskee myös pappeja.

Alaranta ottaa myöhemmin tutkijana kantaa lakiin

Johannes Alarannalla on työn alla väitöskirja rippisalaisuudesta. Hän aikoo ottaa myöhemmin tutkijana kantaa siihen, ovatko sitä koskevat kirkkolain pykälät parhaat mahdolliset.

- Kyse on siitä, millainen kirkkolain pitäisi olla, että se ottaisi lapsen edun parhaiten huomioon. Vastakkain on kirkon pitkä perinne ehdottomasta rippisalaisuudesta, toisessa vaakakupissa lasten etu. Pitäisi pystyä tekemään laki, jossa nämä olisivat järkevässä tasapainossa, Alaranta sanoo.

Eikö tasapainoa nyt ole?

- En sanoisi niinkään, vaan nykyistä lainsäädäntöä ei noudateta kaikin osin. Tästä on esimerkkinä joidenkin vanhoillislestadiolaisten johtomiesten opetus siitä, että ehdoton rippisalaisuus koskee kaikkia uskovaisia, siis myös maallikkoja. Sen sijaan kirkon papeilla ei ongelmaa ole, jos he toimivat piispainkokouksen määräysten mukaisesti, Alaranta sanoo.

Tutustu kirkkohallituksen ohjeistukseen

Vastaa