Opiskelijoiden lähetysliitto lopettaa toimintansa

Helsingissä toimiva historiallisesti merkittävä kristillinen järjestö Opiskelijoiden lähetysliitto aiotaan lakkauttaa syksyllä 2014. Vapaaehtoisvoimin toiminut järjestö on kärsinyt viime vuosina vastuunkantajien ja toimintaan osallistuvien vähyydestä. Tämän vuoden puolella Opiskelijoiden lähetysliitto ei ole järjestänyt opiskelijailtoja.

Nykyinen johtokunta arvioi, että perimmäinen syy toiminnan hiipumiseen on, että lähetystyö ei aiheena saa nuoria aikuisia liikkeelle. Lisäksi Opiskelijoiden lähetysliiton lasku voidaan ilmiönä liittää vapaaehtois- ja järjestötoiminnan sekä erityisesti kristillisen opiskelijajärjestötoiminnan suosion laskemiseen.

Vuonna 1899 perustettu järjestö syntyi kansainvälisen kristillisen opiskelijaliikkeen rantautuessa Suomeen. Järjestö tunnettiin alun perin nimellä Akateemisten Vapaaehtoisten Lähetysliitto.

Opiskelijoiden lähetysliiton toimintaa on järjestetty Suomen Lähetysseuran tiloissa.

Opiskelijoiden lähetysliitto on ollut merkittävä toimija Suomen kirkollisella kentällä. Monesta sen jäsenestä on kasvanut lähetystyöntekijä. Järjestön toiminnassa on ollut mukana kirkollisia vaikuttajia kuten järjestön puheenjohtajana toiminut muusikko Pekka Simojoki, Kiinan lähetti Päivö Parviainen ja evankelista Kalevi Lehtinen. Järjestö on tukenut Suomen luterilaisen kirkon eri lähetysjärjestöjen toimintaa.

Edellinen artikkeliAggressiivinen sekularismi ajaa kristityt kätkemään vakaumuksensa
Seuraava artikkeliSacrumin kanta-asiakaspäivät kiertävät Suomea

Ei näytettäviä viestejä