Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma korostaa, että perheen koosta päättäminen on luterilaisessa kirkossa perheen sisäinen asia. Luoma muistuttaa, että evankelis-luterilaisen kirkon piispat ottivat asiaan selvän kannan jo Kasvamaan yhdessä -kannanotossa vuonna 1984.
– Lähtökohtana on se, että jokaisella syntyvällä lapsella on oikeus olla odotettu ja toivottu, Luoma korostaa.
Luoma kommentoi Vuokko Ilolan ja Aila Ruohon tuoreen kirjan Usko, toivo ja raskaus herättämää keskustelua torstaina Espoonlahden seurakunnan piispantarkastuksen yhteydessä.
Piispa pitää vanhempien mahdollisuutta päättää perhesuunnittelusta luovuttamattomana.
– Kristitty perhe, joka turvautuu perhesuunnitteluun, ei tee mitään sellaista, joka olisi väärin Jumalan silmissä. Tällaisia ratkaisuja ei saa sitoa yhteisön hyväksyntään.
Millään hengellisellä yhteisöllä ei siis ole oikeutta sanoa vanhemmille, mikä on perheen oikea koko, tai kuinka heidän tulisi suhtautua perhesuunnitteluun. Sama koskee piispan mukaan myös yleistä mielipidettä, joka ei saisi syyllistää suurta perhettä toivovia vanhempia.
– Suuri perhe on upea asia, jos vanhemmat haluavat sellaisen, Luoma korostaa.
Luoma lisää, että naisen näkökulma on ratkaiseva, jos vanhempien kesken ei synny yksimielisyyttä perhesuunnittelusta. Perustelu on yksinkertainen: mahdollinen raskaus koskee ennen kaikkea naista, ja kysymys on hänen voimavaroistaan ja terveydentilastaan.
Hengellinen johtajuus edellyttää kritiikin kohteeksi suostumista
Ilolan ja Ruohon kirjasta noussut keskustelu on nostanut pintaan kysymyksen, eikö kirkko voi tehdä asiassa mitään.
– Minusta kyse on ennen kaikkea siitä, ketä ihmiset pitävät hengellisenä auktoriteettinaan. Kuten tunnettua, sellaisina pidetään monia muitakin vaikuttajia kuin vain esimerkiksi piispoja, Luoma sanoo.
Kun joku nousee hengelliseksi auktoriteetiksi, hänen on Luoman mukaan oltava erityisen tarkkana opetuksensa suhteen.
Piispa tähdentää, että vastuulliseen hengelliseen johtamiseen sisältyy välttämättä valmius itsekritiikkiin ja suostuminen kritiikin kohteeksi.
Mikäli tämä ominaisuus puuttuu, johtamisessa on ”astian makua”, kuten herätysliikkeissä on tavattu sanoa.
Piispan mukaan on tervetullutta, että ihmiset ovat tarkkoja siitä, kenet he hyväksyvät hengelliseksi auktoriteetiksi. Tämä on tärkeää, koska kyse on sananjulistajan ja kuulijoiden vuorovaikutuksesta.
– Vastuu ei ole vain julistajilla, vaan myös kirkkokansalla, joka ottaa opetusta vastaan, Luoma sanoo.
Luoma kiinnittää huomiota myös tilanteisiin, joissa jonkun hengellisenä auktoriteettina pidetyn ihmisen asema syystä tai toisesta murenee. Tilanteisiin liittyy usein surullisiakin piirteitä.
– Varsinkin sosiaalisessa mediassa on näissä yhteyksissä havaittavissa peittelemätöntä vahingoniloa. Siihen ei minusta ole vähäisintäkään syytä.
Kuva: Espoon hiippakunta /Tuula Rasilainen