Erilaiset perhemallit ja -rakenteet luovat erilaiset ympäristöt lasten kasvamiselle. Tämä koskee sekä perheen sisäistä dynamikkaa että perheen asemaa yhteiskunnassa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimusprofessori Tytti Solantaus.
Kaikissa perhemalleissa on hänen mukaansa omat haavoittuvuutensa ja vahvuutensa. Solantauksen mukaan olisi perheiden etu, jos näitä asioita voitaisiin pohtia avoimesti ja rakentavasti.
– Tällä hetkellä asian tekee mahdottomaksi se, että kahden samaa sukupuolta olevien vanhemman perheitä ei tässä keskustelussa kohdella tasapuolisesti heterovanhempien perheiden kanssa, Solantaus sanoo.
– Esimerkiksi, jos lesbovanhempien perheessä todetaan tutkimuksessa jokin ongelma verrattuna heterovanhempien perheeseen, se käännetään lyömäaseeksi koko perhemallia vastaan. Asia otetaan perusteluksi samaa sukupuolta olevien perheiden moraalista ja juridista olemassaolon oikeutusta vastaan. Jos tämä logiikka hyväksytään, pitäisi johtopäätösten olla samat silloin, kun heterovanhempien perhe pärjää vertailussa huonommin: onko kyseisellä perhemallilla oikeutusta? Ajatus tuntuu provokaatiolta, mutta se paljastaa asenteellisuuden ja asetelman järjettömyyden.
Perheiden erilaisten tarpeiden tutkiminen, tunteminen ja huomioiminen olisi Solantauksen mukaan tarkoituksenmukaista, kun kehitetään yhteiskuntaa, jossa erilaisten perheiden lasten olisi hyvä kasvaa ja kaikilla olisi yhtäläisen mahdollisuudet.
– Perhemallien erilaisuuden tunteminen ja tunnustaminen ei tarkoita sitä, etteivät erilaiset perheet olisi lasten kannalta hyviä ja toimivia.
Oman vaikeutensa keskusteluun tuovat Solantauksen mukaan politisoituneet perhetutkimukset, joita julkaistaan runsaasti Yhdysvalloissa. Niissä normiksi otetaan usein heteroperhe ja tutkimusasetelmissa on puutteita.
Seurakuntalainen.fi-uutissivusto julkaisi marraskuussa yhdysvaltalaisen taloustieteilijä Douglas Allenin tutkimukseen perustuvan artikkelin, jossa todetaan homoperheissä kasvavien lasten saavan heteroperheissä kasvavia harvemmin koulun päästötodistuksen.
Solantaus perehtyi tutkimukseen Kotimaa24:n pyynnöstä. Hänen mukaansa Allenin aineisto ei anna mahdollisuuksia tehdä yleistyksiä eri perhemuotojen merkityksestä lasten kouluselviytymiselle.
– Päinvastoin kuin tutkimuksessa annetaan ymmärtää, sen aineisto ei edusta kaikkia 17–22-vuotiaita, vaan ainoastaan niitä, jotka asuvat kotona. Jos kaikissa tutkituissa ryhmissä olisi yhtä paljon kotona asuvia tai sieltä pois muuttaneita, tämä ei olisi ongelma tulosten vertailussa, mutta näin ei välttämättä ole. Näin ollen tulokset eivät kuvaa sitä, kuinka moni ikäluokasta saa koulun päättötodistuksen. Ryhmien keskinäisestä vertailusta ei voida vetää johtopäätöksiä, jotka kertoisivat eri perhemalleissa kasvaneiden lasten mahdollisuuksista saada päättötodistus, Solantaus sanoo.
Hänen mukaansa Allenin tutkimusaineisto kattaa 17–22 -vuotiaiden ikäluokat ja pitää näin ollen sisällään myös koulua käyviä koululaisia, joilla ei ole ollut edes mahdollisuutta vielä saada päättötodistusta.
– Heteroparien lapset olivat kaikkein vanhimpia eli heidän joukossaan oli vähiten koululaisia. Lesboparien lapset olivat puolestaan nuorimpia, jolloin koululaisia oli enemmän. Kun verrataan ryhmien keski-ikää ja päättötodistuksen saaneita, nähdään, että päättötodistuksen saaneitten määrä laskee kauniisti ryhmän keski-iän laskiessa, mikä vahvistaa sitä, että eroihin vaikuttaa vielä koulussa olevien määrä. Tutkija ei kommentoi tätä ollenkaan.
Leikitään ajatuksella, että Allenin tutkimustulokset olisivat olleet luotettavia. Mitä siitä pitäisi seurata? Jos näin olisi, pitäisi tutkimustulos ottaa vakavasti, sanoo Solantaus.
– Olisi aihetta tutkia tarkemmin samaa sukupuolta olevien vanhempien perheiden elinolosuhteita ja lasten asemaa koulussa, ja kehittää yhteiskuntaa, jossa erilaisten perheiden lapsilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet suoriutua hyvin koulussa, hän sanoo.