Raamattuvisan voitto Sastamalaan

Valtakunnallisen 5.- ja 6.-luokkalaisten Raamattuvisan voitti Varilan koulun joukkue Sastamalasta, Pirkanmaan maakunnasta. Kolmihenkisessä joukkueessa kilpailivat (kuvassa vasemmalta) Anna Kuukka, Sara Liljeström ja Roosa Rantala. Pääpalkintona visassa oli Rooman matka.

Voittajajoukkue valmistautui visaan pääasiassa omalla ajalla, mutta finaalia varten harjoiteltiin myös opettaja Riitta Ylöniemen johdolla.

Nämä olivat helpompia kuin aluekilpailun kysymykset, tytöt kommentoivat visakysymyksiä. Voitto irtosikin lähes täysillä pisteillä.

Kukaan voittajajoukkueen jäsenistä ei ole aikaisemmin käynyt Roomassa. Palkintomatkaltaan he odottavat erityisesti historiallisten antiikin ajan kohteiden näkemistä.

Jaetulle toiselle sijalle tulivat Jyväskylän kristillisen koulun joukkue ja Lahden yhteiskoulun joukkue. Heidät palkitaan jännittävällä kaksipäiväisellä retkellä kotimaassa.

Raamattuvisa on valtakunnallinen 5.-6.-luokkalaisille suunnattu Raamattuaiheinen tietokilpailu. Ensimmäinen Raamattuvisa järjestettiin uuden Raamatunkäännöksen kunniaksi vuonna 1992. Nyt visailtiin jo yhdeksättä kertaa. Nykyään visa käydään kahden vuoden välein.

Visa käydään kolmen hengen joukkuekilpailuna ja kolmessa vaiheessa kevään kuluessa. Ensimmäiseen vaiheeseen osallistui noin 3500 koululaista yli 160 eri koulusta ympäri Suomen. Raamattuvisa tukee koulujen uskonnon- ja äidinkielenopetusta ja kasvattaa varhaisnuorten Raamatun- ja kulttuurintuntemusta.

Kisan järjestävät Opetushallitus, Kirkkohallitus ja Kirkkopalvelut yhteistyössä Suomen Raamattuopiston kanssa.

Vuonna 2014 visaa suojelivat evankelis-luterilainen arkkipiispa Kari Mäkinen, katolinen piispa Teemu Sippo ja ortodoksinen arkkipiispa Leo.

Kilpailun finaali järjestettiin 12.4. Helsingin Mikael Agricolan kirkossa.

Joukkueiden sijoitukset:

1. Varilan koulu, Sastamala

2.Jyväskylän kristillinen koulu ja Lahden yhteiskoulu4. Virenojan koulu, Orimattila

5. Kodjalan koulu, Laitila

6. Toivakan koulukeskus

7. Tampereen kristillinen koulu ja Jyväskylän kristillinen koulu

9. Suomalainen yhteiskoulu, Helsinki ja Tampereen kristillinen koulu

11. Rautjärven aseman koulu

12. Marttilan koulu, Seinäjoki

13. Jormuan koulu, Kajaan

i14. Moision koulu, Mikkeli

15. Muonion yhtenäiskoulu.

Edellinen artikkeliVirvon varvon tuoreeks terveeks – Katso video!
Seuraava artikkeli”Sairaalapappina kuuntelin, miltä yhteiskunta vaikuttaa”

Ei näytettäviä viestejä