Seurakuntavaalisivun kautta ilmottautunut yli kolmesataa ehdokkaaksi haluavaa

Ensimmäistä kertaa virallisen seurakuntavaalien verkkosivun kautta on saanut paitsi tietoa vaaleista, myös itse ilmoittaa kiinnostuksensa seurakuntapäättäjäksi.

Sivulla on ollut yhteydenottopyyntilomake, jota kautta seurakunta on voinut ottaa henkilöön yhteyttä ja ohjata hänet toiveissaan eteenpäin.

Seurakuntavaalien projektipäällikkö Mari Leppänen kertoo, että kiinnostuksensa lomakkeen kautta on ilmaissut torstai-iltaan mennessä kaikkiaan 308 kappaletta. Lomake on auki vielä tänään perjantaina iltapäivään kello 15 asti.

Ehdokaslistat on luovutettava ensi maanantaina kello 16 mennessä.

Lomakkeessa on kysytty henkilön taustatietoineen myös syitä kiinnostukseen toimia seurakunnan päättävissä tehtävissä. Aiheista ja teemoista on Leppäsen mukaan noussut eniten esille diakonia- ja nuorisotyö sekä tasa-arvon teemat, vaikkakin perusteita ehdokkuudella löytyi laidasta laitaan.

Seurakuntavaalisivut

Edellinen artikkeliEkumeeninen Hetki-mobiilisovellus tukee hengellistä elämää
Seuraava artikkeliLund analysoi piispansa yliopiston 350-vuotisjuhliin

Ei näytettäviä viestejä