Tapio Luoma toivoo avioliittokeskusteluun tilaa tulla tunnustetuksi kristittynä

Espoon piispa Tapio Luoma sanoo Kotimaan haastattelussa, että vaikeinta keskustelussa avioliittolaissa on ollut vaatimus puolen valitsemisesta. Hänestä tarvitaan tilaa olla mitä mieltä vain ja samalla tulla tunnustetuksi täysivaltaisena kristittynä.

– Toiset ovat vedonneet Raamattuun ja toiset tasa-arvoon. En pitänyt tilanteesta, jossa omalla mielipiteellä ei ollut muuta arvoa kuin se, kumpaan kastiin kuuluu, Luoma sanoo.

Tapio Luoma uskoo, että iso osa suomalaisista on aidosti hämillään sukupuolineutraalin avioliittolain vuoksi.

– Ahdistus ei noussut pelkästään siitä, mitä mieltä olen, vaan siitä, että oli pakko valita puolensa.

Luoma sitoutuu itse kirkon avioliittokäsitykseen, mutta sen ilmaiseminen ei ole ollut hänelle tärkeintä. Nyt kirkko tarvitsee keskustelua.

– Tuhoisinta olisi nyt se, että kieltäydytään keskustelusta. Kirkon olemukseen kuuluu, ettei pidä kammioitua, vaan pitäisi olla hoksottimet ulospäin ja valmius keskusteluun. Asia jatkaa elämistä yhteiskunnassa, haluttiin kirkossa sitä tai ei.

Lue Tapio Luoman haastattelu 11.12. ilmestyneestä Kotimaasta.

Kuva: Johannes Ijäs

Edellinen artikkeliKirkkoko ”sydämen kylmyyden linnake”?
Seuraava artikkeliPk-seudun seurakuntien uuden verkkomedian toimituspäällikkö valittu

Ei näytettäviä viestejä