Vaasan vankilan kanttorille ansioristi

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on myöntänyt vankeinhoidon ansioristin Vaasan vankilassa 35 vuotta sivutoimisena kanttorina toimineelle Pauli Mutkalle. Kaikkiaan ansioristin sai kolme vankeinhoitotyössä kunnostautunutta henkilöä.

Mutka on jumalanpalvelusten säestämisen lisäksi ollut aktiivisesti mukana vankilan hengellisessä toiminnassa ja ohjannut sekä tukenut vankien musiikkiharrastusta. Hänen johdollaan vangit ovat muun muassa tehneet hengellisen musiikin äänitteitä ja käyneet lauluryhmänä esiintymässä vankilan ulkopuolella erilaisissa tilaisuuksissa.

Pitkän uran vankilassa tehnyt Mutka luonnehtii huomionosoitusta mieluisaksi yllätykseksi.

– Toivon, että voisin olla vangeille, joiden kanssa työskentelen tyyppi, jonka persoonasta pulppuaa lämminhenkisyyttä, että heille tulisi tunne, että joku välittää heistä todella ihmisinä. Minua ei kiinnosta se, minkä takia he ovat vankilaan joutuneet, vaan haluan olla ihminen ihmiselle, Mutka toteaa.

Mutkan lisäksi ansioristi saivat tänä vuonna arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva sekä Kylmäkosken vankilassa pitkään vapaaehtoistyötä Suomen Punaisen Ristin vankilavierailijana tehnyt Erkki Salo. Ansioristin myöntää oikeusministeri Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan esityksestä ja se on voitu myöntää vuodesta 1957 alkaen.

Edellinen artikkeliSeurakuntien Suviradio soi elokuuhun asti
Seuraava artikkeliTurun Urkujuhlien pääosassa Bach

Ei näytettäviä viestejä