Vantaan Seurakuntien talo puretaan

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti 30.9. kokouksessaan yksimielisesti, että Tikkurilan keskustassa sijaitseva Seurakuntien talo puretaan.

Lisäksi kirkkovaltuusto päätti, että kaupungilta haetaan asemakaavamuutosta tonttiin, johon kuuluvat sekä kesästä lähtien tyhjillään seissyt Tikkurilan kirkko että Seurakuntien talo.

Seurakuntien talossa on tällä hetkellä Tikkurilan seurakunnan, Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan ja seurakuntien yhteisten palveluiden toimisto- ja toimitiloja. Tikkurilan ja ruotsinkielisen seurakunnan tilat voitaisiin sijoittaa Tikkurilan uuden kirkon yhteyteen. Yhteisten palveluiden toimintoja voidaan sijoittaa viereiseen Bethania-rakennukseen ja hajasijoittaa eri seurakuntiin.

Seurakuntien talo on rakennettu vuonna 1976. Rakennuksen peruskorjauksesta laadittiin hankesuunnitelma keväällä 2013. Suunnitelman mukaan lähes alkuperäisessä kunnossa olevan rakennuksen korjaaminen maksaisi yli 10 miljoonaa euroa. Tähän seurakunnilla ei ole varaa.

Kirkkovaltuusto teki jo 4.12.2012 päätöksen huonokuntoisen kirkon purkamisesta. Tarkoitus on ollut hakea kaupungilta asemakaavamuutosta kirkon purkamisen ja uudelleen rakentamisen sallivaksi. Seurakuntien talon purkaminen ja korttelin kehittäminen niin, että sille voisi sijoittua asunto- ja liikerakentamista, toisi osan Tikkurilan kirkon tarvitsemasta rahoituksesta.

Edellinen artikkeliLondon Community Gospel Choir esiintyy joulukuussa Suomessa
Seuraava artikkeliRuotsissa varastettiin pyhäinjäännös

Ei näytettäviä viestejä