Yhä useampi seniori soittaa Aamukorvaan

HelsinkiMission Aamukorva-palvelun puhelumäärät ovat selkeässä kasvussa jo neljättä vuotta peräkkäin. Aamukorva-puhelimeen tulevien soittojen aiheet liittyvät yleisimmin arjen asioihin, yksinäisyyteen ja sairauksiin.

Yksinäisyys aiheuttaa erityisesti vanhuksilla turvattomuuden, avuttomuuden ja arvottomuuden kokemuksia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi se altistaa masennuksen ja muistisairauksien lisäksi monille muille vaivoille aiheuttaen näin kustannuksia

– Vanhusten yksinäisyys lisääntyy, kun yhä useampi heistä asuu yksin kotona. Yksin oleminen ei ole sama asia kuin yksinäisyys, mutta yksin asuvalla ihmisellä, joka ei pysty enää lähtemään kodistaan, on muita suurempi riski kokea yksinäisyyttä, kertoo HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja Henrietta
Grönlund.

Seniori-ikäisiä palvelevaan Aamukorvaan vastaavat HelsinkiMission kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät. Heitä toimi kuluvan vuoden alusta elokuun loppuun 52 ja he vastasivat kaikkiaan 3121 puheluun.

Aamukorvaan etsitään ja koulutetaan koko ajan lisää vapaaehtoisia. Tehtävään saa koulutuksen sekä työohjauksen ja jatkuvan tuen.

– Vapaaehtoisena toimimiseen riittää muutama tunti aikaa kuussa ja halu olla avuksi ja iloksi kuulijaa kaipaavalle seniorille, Grönlund kertoo.

Edellinen artikkeliJukka Huttunen Espoosta valittiin Pappisliiton kunniajäseneksi
Seuraava artikkeli”Jäseniään menettävä kirkko voisi ottaa oppia myös muotimaailmasta”

Ei näytettäviä viestejä