Me naiset – tyylikkäästi uskossa

Me-naiset lehdessä oli haastattelu muutamasta nuoresta pienperheellisestä naisesta. He ovat lehden mukaan (ja kuvienkin!) hoikkia, kauniita ja trendikkäitä.

Koti on sisustettu viimeisimmän huudon mukaan mustavalkoisesti ja naiset harrastavatkin sisustamista. Ihmeen monella vl-perheellä on kyllä vara sisustaa kotinsa oikein viimeisen päälle ja monella on myös valtavasti taitoa hyppysissä homman kanssa.

Tarjottavana illanistujaisissa on myös kaikkea IN-juttua. Tähän täytyy heti sanoa, että vl-naiset ovat pääsääntöisesti mielettömän hyviä laittamaan sapuskaa ja leipomaan järjettömän näyttäviä, maukkaita ja suussasulavia leipomuksia (nam!). Johtuneeko siitä, että hommaa aletaan usein harjoittelemaan melkoisen nuorina. Niin ja kyläily ja sitä kautta tarjottavien ”harrastaminen” on perin ahkeraa vl-kulttuurissa.

Juttu on rehellinen, se hyvä! Naiset kertovat avoimesti ajatuksistaan, se kiva! He ovat kaikki hyvin koulutettuja, ovat saaneet elämässään matkustella ja asua ulkomailla, kiva kun ovat ehtineet itsenäistyä ja nähdä maailmaa.

Jutun mukaan naiset eivät meikkaa, katso televisiota, juo alkoholia ja tanssi. He suhtautuvat kielteisesti ehkäisyyn, avioeroon ja naispappeuteen.

Vaikka naiset eivät hyväksy ehkäisyä, silti he ymmärtävät sen, jos naisen henki on vaarassa tai hän on masentunut. Tässä kohdassa täytyy sanoa, että on käsitykset muuttunu vl-liikkeessä, kun tuo masennus hyväksytään syyksi ehkäistä, kuulostaa hyvältä. Tosin päätös ehkäisystä sälytettiin lääkärin harteille; ”Jumala antaa lääkärille viisauden kertoa, mitä täytyy tehdä”.

Ei mun aikana puhuttu mitään tuommosia koskaan. ”Jumala antaa voimat hoitaa ne lapset, jotka hän lahjoittaa”, sanottiin ja siihen viitataan myös naisten haastattelussa.

Sitten joku naisista kertoo aina ajatelleensa, että saa itselleen seitsemän lasta. Juuh, olen kuullut monen  aikoinaan ajatelleen, ettei nyt hänen kohdalleen tulisi varmasti isoa perhettä, mutta kuinkas sitten oikein kävikään…:) No toivotaan, että tuon naisen ajatukset toteutuvat.

Joku naisista oli sitä mieltä, että heidän miehensä ovat hommassa paljon tiukemmilla mitä he, kun ne joutuvat elättämään koko porukan. Voi olla noinkin. No, tästä asiasta ihmiset ovat kyllä hieman eri mieltä, riippuu perheiden tilanteista.

Jossakin vaiheessa lapsirumbaa jopa nainen voi kokea kodin ulkopuolisen työpaikan enempikin lepopaikaksi 🙂 Ihan vasta kuulin erään ison perheen äidin sanovan, että hän lähtee töihin aina lepäämään, kotona ei ole hetken rauhaa ja hirvittävä työmaa joka puolella. Noh, hänellä olikin jo iso perhe.

Kun mulla ja miehelläni oli perhe vasta noin pieni, niin kuin tuon jutun naisilla, me saatiin usein kuulla ”lohdunsanoja” suurperheiden vanhemmilta: ”eihän tuo ole vielä mittään, oottakaahan kun teillä on 10 lasta…”

Mua loukkasi ihan hirveesti silloin nuo meille joko pelotukseksi tai varoitukseksi tarkoitetut sanat. Ajattelin, ettei mun elämä tule olemaan niin raskasta ja vaikeaa kuin heillä. Toisin kävi. Kantapäitten kautta varoituksensanat menivät perille ja vieläpä vasta siinä vaiheessa, kun oltiin jo oikein kunnolla ”satimessa”.

Eli syntyneestä tilanteesta oli jotenkiin vain selvittävä, hyvin, huonosti tahi hyvin huonosti, sukulaisten, ystävien, kodinhoitajien ja päiväkodin avustuksella. Eikä ole vapaa-ajan ongelmia vieläkään. Koska sitä vapaa-aikaa ei oikein tahdo olla ollenkaan 🙂

No, mutta selvittiin ja pärjätään ja nyt osaa oikein mielettömästi nauttiakkin lapsista, eikä niiissä koskaan mitään vikaa ole ollutkaan, päinvastoin; heidän arvoaan ei voi mitenkään edes mitata. Olisi vaan ollut enempi voimia, jaksamista ja terveyttä (enempi päitä, käsiä, jalkoja, useampi vanhempi kuin vain kaksi!).

Se oli jutussa uutta verrattuna mun aikaani vl-liikkeessä, että siinä myönnetään lasten katsovan netistä lastenohjelmia. Ei mun aikaan sellaista hyväksytty. Noin ne ajat muuttuvat. Harva uskalsi silloin katsoa edes piirrettyjä videoita.

Ihanan rehellisesti naiset miettivät vl-naisen ullkonäköasioita. Kuinka on ristiriitaista, että permis hyväksytään ja värjääminen ei ja heille tuntuu passaavan se, että ”joku on joskus vetänyt sen rajan siihen” ja sitten asiaa ei edes mietitä.

Ei niin, vaikka kyseessä on silkka ihmispäätös ja ihmisoppi, josta Luther varoittelee ahkerasti. Naiset kokevat säännöt uskoa suojaaviksi, mutta he eivät hoksaa ajatella, että joskus viiruksentorjuntaohjelmassa saattaa olla itsessään viirus.

En kerro kaikkea tuosta haastattelusta, ostakaa lehti, joita juttu kiinnostaa. Se on rehellinen kuvaus nuoren perheellisen elämästä ja ajatuksista vl-liikkeessä.Tosin täysin toisenlaisiakin tarinoita liikkeen piiristä löytyy, mutta ne ovat sellaisia tarinoita, joista harva haluaisi kertoa suurelle yleisölle, ne ovat kipeitä tarinoita. Mutta kaikenlaisille tarinoille on aikansa ja paikkansa.

Mutta yksi sammakko sieltä löytyi.

”Uskon ja yhteisön jättävät kokevat usein suurta onnettomuutta, ahdistusta ja juurettomuutta.”

Päinvastoin arvon naiset. Suurin osa vl-liikkeen jättäneistä tuntee suurta vapauden riemua ja iloa, olo on kuin taivaanlinnulla, joka vapaana liitelee sinisellä taivaalla ilman kahleita. Ahdistusta tuovat lähinnä vl-ystävien ikävät, jopa piikikkäät sanat ja puhuttelut joka käänteessä ja väänteessä. Mitä vähempi on tekemisissä vl-liikkeen  jäsenten kanssa, sen vapaampi on hengittää!

 

 

  1. Vuokon kommentti osuu.. ”Nämä ihmiset, jotka tajuavat liikkeen epäkohdat, osaavat itse antaa niille piutpaut ja keräävät rusinat pullasta, ovat mielestäni kuitenkin omalla toiminnallaan pitämässä niitä vl-liikkeen rakenteita yllä, jotka vammauttavat varsinkin niitä satakuuliaisia liikkeen jäseniä.”

    .. tiedostan tämän kyllä. Voisi sanoa, että meillä eletään vähän noin miten mainitsit.. Koetamme pysyä liikkeessä hieman ”reunamilla”.
    Ahdistava ajatus, kun tietää tuon olevan totta. Toisaalta vaikutusmahdollisuuksia on siinä omassa lähipiirissäkin, voi ottaa kantaa asioihin (jos uskaltaa….). Itse olen aika nuori, ja pohdinnat vl-liikkeen suhteen vähän vaihtelevat. Lähdössä en ole ollut, mutta jotenkin tällä hetkellä selviytymisstrategiana on välttely, tiedon etsiminen, tuen saanti kuitenkin (luojan kiitos) omasta lähipiiristä. Ja välillä tuntuu että se riittää. En toisaalta haluaisi liikeeseen kuulua, mutta.. pelko on varmaan suurin mikä estää pohdintoja, toisaalta tuo ettei ole niin suurta tarvetta lähteä suhteessa lähtemisen tuskaan! Ahdistaisi ajatuskin lähtemisestä sen vuoksi kun tietää miten jotkut reagoisivat. Esim. omat vanhemmat.
    .

  2. Ystäväni pohti vl-liikkeen ”erityisyyttä” suhteessa muihin suljettuihin yhteisöihin ja huomasi sellaisen eron, että vl-liikkeeseen kuulutaan sukukunnittain ja muualla ei niinkään. Tai jos näin onkin, muilla ei ole niin suuria sukuja. Tämä vaikeuttaa oleellisesti liikkeestä irtaantumista. Tavallaan vl-liike on pysynyt niin voimallisena just noiden laajojen suku- ja ystäväverkkojen takia. Ihmiset sitovat toisiaan itseensä, yksilöä ja hänen puheitaan ja tekemisiään on kontrolloimassa usea läheinen ihminen.

    Moni liikkeestä irtaantuva pelkää putoavansa täydelliseen yksinäisyyteen lähtiessään liikkeestä, mutta pelko on osoittautunut useimpien kohdalla ihan turhaksi.

    Siinä vaiheessa kun ulkomaailmaan päin ei ole enää ollut pelkoa eikä ole tarvinnut enää raja-aitoja pystytellä, ystäviä on riittänyt ihan mukavasti. Moni on kokenut uudet ystävyyssuhteet paljon vapaampina ja mutkattomampina, kun enää ei ole tarvinnut pelätä puheitaan eikä tekemisiään ja on tullut hyväksytyksi ihan omana itsenään.

    Olen lukenut Saara Karppisen kirjaa epäterveestä uskonnollisuudesta ja olen yllätyksekseni saanut havaita, että myös muualla kirkon piirissä esiintyy paljon samoja epäterveitä piirteitä kuin vl-liikkeessä. On kontrollointia ja ulkonäkövaatimuksia sekä uskon mitätöintejä. Nyt ymmärrän, miksi kirkko on niin vaitonainen vl-liikkeen juttujen tiimoilta.

    Mutta kuten jo alussa totesin, ihmiset pystyvät paremmin kulkemaan sellaisten yhteisöjen ovista sisään ja ulos, joihin ei ole mittavia sukulaisuussiteitä.

    Vaikka nämä em. kirkon pienemmät piirit eivät sulkisikaan muilta pelastuksenovia, niissä osataan myös sitoa ihmisiä sääntöihin ja toimintaan mukaan huonon uskovaisuuden pelottelulla.

  3. Vuokko kirjoitti:

    Lisää postia kirjoituksen tiimoilta:
    ”Minua on alkanut oikeasti hirvittämään, miten tyttäreni jaksavat, miten miniä jaksaa kaikkea tulevaa, jatkuvaa raskaanoloa ja synnyttämistä, elintason perässä juoksemista. Pitää olla kaunis,laiha,ruskettunut, tämä maailma on niin hullu. Vai olemmeko me uskovaiset vain niin kaiken ulospäin näkyvän orjia???”

    Huh, eipä kovin kristillisen luottavaiselta kuulosta Tiukat säännöt yhdistettynä materialismiin ja ulkoisen menestyksen tavoitteluun, siinä varsinainen menestysteologinen soppa… sellaisen taakan alla ihminen uupuu ennemmin tai myöhemmin.

    Aika moni uskonnollinen lakihenkinen liike muuten ihailee ulkoista taloudellista menestystä, vaikka teoriassa asettaakin ikuiset ja hengelliset asiat etusijalle tärkeimpinä elämänarvoina…

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.