Armolahjat, hyödyksi työhön ja iloksi elämään

Nyt, kun olen paljastanut kytkökseni karismaattisiin ilmiöihin ja menettänyt viimeisenkin teologisen salonkikelpoisuuteni, olen vapaa. Leimatkaan eivät haittaa. On nautinto saada olla vapaa ja ottaa uusia askeleita maisemaan, jota ei täysin tunne. Olo on kuin hillasuolla: mitähän löytyy seuraavasta mättäästä.

Pöljän rohkeaako? Kokemukseni mukaan on pöljempää luottaa itseensä kuin Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Uskosta tulee seikkailu, jota voisin kuvata  eräällä tosijutulla. Tiedätkö, miltä tuntuu uida huhtikuussa Neva- joessa? Voit aavistaa, mutta ellet ole kokeillut, et voi olla täysin varma tunteesta. Ohessa tarinani:

Olin työmatkalla Venäjällä. Kävelin Pietarin katuja, siltoja ja Nevan rantaa. Ja kappas, vastaan tuli avanto. Muutaman minuutin mietin, mutta houkutus oli aivan liian suuri. Siispä, vaatteet  jään päälle ja mies jokeen, kirkkaaseen ja puhtaan näköiseen veteen. Pulahduksen jälkeen ystävällinen venäläisuimari lainasi pyyhkeen. Olisi antanut kuivat kalsaritkin, mutta niistä kieltäydyin. Kuivaksi ystävällisellä lainapyyhkeellä, vaatteet päälle ja takaisin lenkille.

Kävi siinä joku englantilainen turisti jututtamassa. Joka paikkaan ne turistit työntyvätkin! Ei edes Nevassa saa uida rauhassa. Niin, ja otatinhan minä tietty itsestäni sen verran kuvia, että voin niillä brassailla.

Kokemus oli hieno, suorastaan upea. Miksei mikään turistifirma ole lisännyt Nevassa uintia ohjelmaansa? Minä vain ihmettelen!

Uskon uskallus on siinä, että rohkeasti hyppää Jumalan kyytiin vaikkapa armolahjojen suhteen. Niitä tarjotaan lahjaksi, niitä jopa kehotetaan etsimään ja pyytämään. Mutta esteenä voi olla pelko: mitä muut sanovat, menetänkö uskottavuuteni, onko tämä totta vai huuhaata, meneekö emootioiden puolelle, onko tämä  turvallista ja luvallista ja niin edelleen.

Kysymyksiä ja epäilyjä on lopulta niin paljon, ettei uskalla ottaa riskiä, vaan jää turvallisesti seuraamaan, kun joku ” uskalikko” hyppää kyytiin ja näyttää nauttivan uusista ulottuvuuksista elämässään täysin siemauksin.

Eivät nämä pelastuksen ehtoja ole, mutta hyödyksi työhön ja iloksi uskonelämään. Ja niitä on lupa opetella ja virittää palavaksi eli ottaa tosissaan käyttöön seurakunnan rakentamiseksi. Avantouinnilla voi brassailla, mutta armolahjoilla ei.

Miksei useammat kirkot  ja seurakunnat ole lisänneet armolahjoja opetusohjelmaansa ja käytäntöönsä? Minä vain ihmettelen!