Uusi uskonpuhdistus, kiitos!

Eräs ystäväni urputti siitä, että on liian usein hautajaistilanteissa kuullut puheita, jossa huijataan uskomaan, että kastettu menee automaattisesti taivaaseen.

Miten väitteeseen tulisi suhtautua?  Ehkä helpottaa ottaa taustaksi yksinkertaistettu versio katolisessa kirkossa Lutherin aikaan vallinneesta käsityksestä, kuinka ihminen pelastuu.  Sen mukaan kasteessa ihminen pelastui, pääsi eroon perisynnistä, ja sitten ripillä/ehtoollisella käydessään altistui armon työlle. Sopivasti mukaan hyviä tekoja, ja pelastus oli siinä. Jos oli jotain kuonaa tarttunut matkalla mukaan, se kului pois kiirastulessa ennen taivasta.

Lutherin teesi suhteessa katoliseen kirkkoon oli, että ilman vanhurskauttavaa uskoa ihminen ei pelastu. Ei riitä vain kirkon riitteihin osallistuminen ja hyvät teot. Siksi Luther näki välttämättömäksi julistaa lakia ja evankeliumia niin, että ihmiset näkevät toivottomuutensa pelastukseen omin avuin (kastettuja tai ei). Vain huomatessaan oman mahdottomuutensa, heille kelpaa Kristuksessa lahjoitettu vanhurskaus. Niin, suoraan sanottuna Luther näki, että ilman pelastavaa uskoa Kristukseen ihminen joutuu helvettiin.

Ympyrä alkaa sulkeutua Suomessa, ja alamme olla reformaation lähtötilanteessa. Suurin osa ihmisistä on kastettuja ja konfirmoituja, he ajattelevat Jumalasta ”positiivisesti” ja maksavat kirkollisveronsa. Mutta puuttuuko uskon sisältö...

Käytännössä julistuksen tasolla painotetaan kasteen lahjaa, anteeksiantoa ripissä ja ehtoollisessa. Ehkä saman suuntaisesti, kuin katolisessa kirkossa ennen Lutheria.  On kadonnut se näkökulma, että Kristuksessa olen uusi ihminen, Kristus otti syntini, ja sain osakseni  hänen vanhurskautensa. Ja tästä totuudesta eläminen.

Kirkkomme elää sen haasteen keskellä, että osalle työtekijöistä ajatus vanhurskauttavan uskon välttämättömyydestä pelastukseen on kohtuuton. Eihän Jumala voi vaatia…. Tai ei ihminen pohjimmiltaan ole niin paha, että siitä voisi seurata kadotus…   Ja lopputuloksena syntyy aikamme evankeliumi, joka sanoo, " rentoudu, Jumala rakastaa, antaa anteeksi, elä kuin ennekin…"

Minua tämä hämmentää. Sanoisivat edes, että meillä on Evankeliumi 2.0., tai perustaisivat ”Uudempien aikojen luterilaisen kirkon”. Nimeäisivät sen edes  eri tavalla. Mutta ei.  Nyt kun monet luterilaisen kirkon työtekijöistä ”inhimillistävät”  evankeliumin kaikille sopivaksi, niin itse asiassa se muuttuu. Pian olemme siinä tilanteessa, että moni helluntailaissaarnaaja on ytimeltään luterilaisempi kuin luterilainen pappi. Asia ei muuksi muutu, vaikka pappi kastaa lapsia ja jakaa ehtoollista.  Liturgiset krumeluurit ja kasteen painotus eivät ole niin keskeistä luterilaisuuden ydintä kuin Jumalan sanan asema ja uskon vanhurskaus.

Ammunko yli? Varmaankin, mutta tämä onkin blogi.  Kuitenkin elämme kirkossamme dogmaattisessa sössössä, jossa kirkon johtokin osaltaan on puuronkeittäjinä. On äärimmäisen vaikeaa vetää kirkon linjauksia takaisin raamatullisille linjaukselle, kun ydinkysymyksissä on kadotettu selkeys.  Kun kirkossa sanotaan, että kaikki kastetut ovat kirkon täysvaltaisia jäseniä, niin on vaikea enää sanoa, että todellisen kirkon jäseniä ovat ne, joilla on Kristuksen vanhurskaus. Kirkon hengellinen luonne on paljolti kadotettu muodollisen jäsenyyden kustannuksella.