Myytti: kristillinen kaunokirjallisuus
Tutustuin kristillisten kustantajien kaunokirjalliseen proosatarjontaan selailemalla netistä kustantajien itse laatimia kirjaesittelyjä.
Aikamedia:
Tarjolla on dekkareita, hevoshulluikäisten nuorisoromaaneja, sairaalaromantiikasta ja Karjalan tytön lähetyskenttäseikkailuja. Kustantaja on koonnut nämä kertomakirjallisuus-nimekkeen alle, normaalikustantamoissa puhuttaisiin viihdekirjallisuudesta tai ns. lukuromaaneista. Lukuromaanit ovat parhaimmillaan kirjoittamalla hidastettuja Salattuja elämiä.
Kirjapaja:
Yleinen kirjallisuus -nimekkeen alta löytyi kaunokirjallisuudeksi luokiteltavaa käännöskirjallisuutta: Miguel de Unamuno: Pyhän miehen uhri ja klassikko C.S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto.
Päivä:
Saatavilla runsaasti jännitysromaaneja. Kristilliseen kaunokirjallisuuteen ne ehkä sitoo sijoittuminen Raamatun maihin ja/tai ns. lopun aikoihin.
Perussanoma:
Bodie Thoenen lukuromaaneja/toimintaviihdettä Raamatun maissa tai muuten vain juutalaisten parissa.
Arkki, Fontana Media, Herättäjäyhdistys, Karas-Sana, Kirjatoimi, Kuva ja Sana, ja Uusi Tie eivät näytä kustantavan tällä hetkellä kaunokirjallisuutta.
Entä tämän syksyn sato normaalikustantamoissa? Löytyykö kristillistä kaunokirjallisuutta, jotain sellaista kuin Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus tai Felix onnellinen tai parin vuoden takaa Erik Wahlströmin Jumala?
Gummerus:
Sakari Issakainen: Mitä pilvet puhuvat. Romaani syyllisyydestä ja sovituksesta.
Catherine Cookson: Lukittu lähde. Kirkkoherran rouva rakastuu maatyöläiseen.
Tammi:
Geraldine Brooks: Kirjan Kansa. Tarina Juutalaisten pyhästä kirjasta. Juutalainen uskonnollinen teos herättää myrskyäviä intohimoja kaupungissa, jossa katoliset, ortodoksit ja muslimit ovat taistelleet useita vuosia tuhansin uhrein. Lukuromaani
Like:
Hal Duncan: Pergamentti. Kaikkeuden kirja. Luomiskertomus sukeltaa myytteihin. Vaihtoehtoinen luomiskertomus. Scifiromaani.
Kirjan todellista sisältöä ei tule kuitenkaan tuntemaan kuin lukemalla. Mutta onhan kristityllä varaa olla rohkea ja katsoa silmiin tuntematontakin ihmistä - tai kirjaa. Todennäköisesti monessa muussakin normaalikustantamon romaanissa kristinusko näkyy riveillä tai rivien väleissä, sillä hyvässä kirjallisuudessa ihmiset ovat kokonaisia. Heillä on sekä kehnoja että kelpoja ominaisuuksia, ajatuksia, tekoja ja maailmankuvia.
Perinteisessä kristillisessä normistossa "maailmalliset romaanit" on katsottu todellisuudesta ja ainakin Jumalasta vieroittaviksi. Mitä siinä tapauksessa kertoo kristillisen kaunokirjallisuuden äityminen eskapististen jännäreiden, lopun aikojen sotien ja todellisuutta vieroksuvan romantiikan markkinoijaksi? Onko nykykristillisyytemme kaipuuta väkeviin tunteisiin ja elämyksiin? Latistaako vuolas opetus-, hartailu- ja raamatunselityskirjojen tehtailu kristittyjen oman ajattelun, kokemiskyvyn ja tunnemaailman? Ihmisen pitäisi kuitenkin olla kuva siitä Jumalasta, joka on luonut kaiken, millä TV:n luonto-ohjelmat katsojaa ällistyttävät. Ja paljon enemmän. Paljon.




"Kristillisyys" ei tee kirjasta hyvää tai huonoa. Toisaalta kristillinen tulkinta on monissa (hyvissä!) kirjoissa yksi mahdollisuus, mutta ei yksisilmäinen totuus.
AikaMedian kustantamien kirjojen rinnastaminen Salattuihin elämiin, ei ole asiallista.
Kannattaakin tutustua eri kustantajien koko tuotantoon ja voi hämmästyä siitä rikkaudesta, jota sieltä löytyy.
Salatut elämät voi sitten katsoa ihan erikseen TV:stä jos vielä jää aikaa todellisen elämän leivän syönnin jälkeen...
Millainen on normaalikustantamo? Millaista materiaalia sieltä tulee ulos?
Lukuromaaneja julkaistaan suuret määrät niin kristillisissä kuin normaalikustantamoissa, mutta mielestäni parempilaatuisesta ns. kioskikirjallisuudesta niitä erottaa lähinnä sivumäärä, markkinointitapa ja hinta. Ja onhan niissä usein huolitellumpi ja jäsennellympi kieliasu ja rakenteellinen jäsentely, sivumäärä antaa mahdollisuuden myös monihaaraisemmille juonille.
Lukuromaanitkin kuuluvat kaunokirjallisuusluokkaan, mutta jos lukee peräkkäin vaikka Sofi Oksasen Puhdistuksen ja jonkun Thoenen romaanin, saa käsityksen lajien eroista. Näin minun mielestäni.
Normaalikustantamo-nimitystä käytin erottaakseni kristilliseltä arvopohjalta julkaisevat kustantamot muista kustantamoista. Ero on arvopohjassa, ei toki kustantamisessa liiketoimintana.
Kristillisen kirjallisuuden määritelmä onkin sitten ihan oma lukunsa. Ollin ja Martin kommenteissa oli hyviä näkökulmia tähän ongelmaan. Läpäiseekö yksilön kristillisyys hänen koko elämänsä vai supistaako se hänen elämänpiirinsä ulkopuolelta määrättyjen raamien sisään? Valinta näiden kahden (ja monen muun) kristillisyysmääritelmän välillä näkyy kaikilla elämänalueilla, ei vähiten yksilön suhteessa taiteeseen, kulttuuriin ja sitä myötä kirjallisuuteenkin.
Tarkoitit siis "normaalikustamoilla" profaania kirjallisuutta kustantavia kustantamoja.
Raija Kurki kuvaa "kristillisen kaunokirjallisuuden" tasoa varsin totuudenmukaisesti ja muutamista kommenteista huomaa, että lukeva yleisö, jolle tämä vallitseva keskinkertainen taso riittää, ei edes tiedä, mitä oikea kirjallisuus on. Heille riittävät paha-saa-aina-palkkansa-sadut ja oman kirkkokunnan sisäänpäin lämpiävä takkatuli ja hyvä-veli-hymistely.
Kristillistä kaunokirjallisuutta on varsin niukasti edes olemassa. Jos jossakin olisikin jokin poikkeus ja julkaisemisen ansainnut teos, ei sellaiseen törmää kuin ehkä kerran kymmenessä vuodessa ja silloinkin enimmäkseen vahingossa. Sekin opus on hyvin todennäköisesti käännöskirja.
Kannattaisikohan tämä kaunis periaate muistuttaa mieleen ennen kuin alkaa huiskia lukuromaaneja, dekkareita, viihderomaaneja samaan kasaan ja väittää, että ne kaikki ovat roskaa. Löytyisiköhän kuitenkin tuostakin kirjojen roskakasasta joitakin sellaisia teoksia, jotka voisivat jopa yltää Kurjen omien, näytelmät.fi sivuston perusteella varsin Kauniit ja rohkeat tyyppisen tuotannon tasolle?