Mitä miettii mediatalon väki tulevaisuuden kirkosta. Kustannus-Oy Kotimaan kirkollisten lehtien tekijät esittävät katugalluptyyppisessä haastattelussa näkemyksensä muutoksen suunnista. Lue lisää...
Matti Karppinen, valokuvaaja, Kotimaa: - Eläkeläispiirien määrä kasvaa. Aktiivisia eläkeläisiä on paljon, vapaaehtoisuus kukoistaa ja pyörittää erilaisia toimintoja.
Pirjo Wesaniemi, päätoimittaja, Askel - Kirkko on iloisempi, erityisesti maahanmuuttajat tuovat kaivattua iloa. Kirkko on yhteisöllisempi ja diakonisempi.
Tuija Tiihonen, toimitussihteeri, Kotimaa: - Kirkkoa vaaditaan luopumaan verotusoikeudesta, sillä kirkkoon kuulu enää noin 50 prosenttia suomalaista. Vapaaehtoisporukat ovat entistä sitoutuneempia ja vapaaehtoistyö on vahvasti esillä, muun maussa diakonia toimii vapaaehtoisten voimin.
Leena Hietamies, toimitussihteeri, Lastenmaa: - Maahanmuuttajat estivät hengellistä kotia, ja jos heidät otetaan avosylin ja ystävällisesti vastaan, he muuttavat kirkkoa.
Annmari Salmela, toimituspäällikkö, Kotimaa: - Urkuja ei jumalanpalveluksissa käytetä enää yhtä usein kuin nyt. Hyvät urkurit ovat harvassa. Jokainen voi kirkossa valita mieleisensä sovituksen mp3-soittimesta.
Antti Siukonen, päätoimittaja, Fleim: - Nykyinen alueseurakuntamalli on korvautunut huomattavasti laajemmilla seurakunnilla, joka rovastikunnan tai hiippakunnan kokoisilla. Kirkko ei uskalla lähteä henkilöseurakuntamalliin, koska se johtaisi turhaan kilpailuun. Ihmiset osallistuvat pieniin ryhmiin. Kirkossa on useita naispiispoja.
Raili Kettunen, erikoistoimittaja, Kotimaa: - Seurakuntalaisilla on isompi rooli ja osuus kaikessa toiminnassa ja päätöksen teossa. Ilman sitä kirkko murenee.
Katriina Helkkula, toimitusharjoittelija, Kotimaa: - Kirkosta erotaan edelleen. Sen vuoksi on pakko keksiä uusia radikaaleja tapoja toimia, jotta nuoret eivät lähde pois. Sanoman levittämisen tyyli on esimerkiksi hevimessujen tapainen.
Noora Wikman, vt. toimitussihteeri, Fleim: - Kirkko on avoimempi ja jäsenyys otettaan entistä enemmän tosissaan. Kirkossa ei enää haluta vastakkainasettelua tapakristittyjen ja aktiivisten välillä.
Gun Helminen, graafikko, Kotimaa: - Kaupunkiympäristössä yhä useampi harjoitta kahta tai useampaa uskontoa. Kristinusko on yksi valinta muiden joukossa, ja se vesittyy ja henkistyy. Puhtaat ja tosiuskovat muodostavat omia ryhmiään.
Lue enemmän kirkosta vuonna 2030 torstaina ilmestyneestä Kotimaasta. Kysymykseen, missä kirkko on parinkymmenen vuoden kuluttua, vastaavat myös arkkipiispaehdokkaat Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen.
(Kuva: Minerva Seppälä)
"Kirkko on avoimempi ja jäsenyys otettaan entistä enemmän tosissaan. Kirkossa ei enää haluta vastakkainasettelua tapakristittyjen ja aktiivisten välillä."
saa lukija lukea käsityksestä, jonka mukaan a) kirkko ei ole nykyään riittävän "avoin", b) kirkon jäsenyyttä ei oteta nykyään tosissaan, c) kirkossa halutaan nykyään vastakkainasettelua tapakristittyjen ja aktiivisten välillä.
Olen näistä samaa mieltä kohdan b) kanssa. Moni ei katso kirkon jäsenyyden merkkaavan yhtään mitään. Oma veikkaukseni ja odotukseni kentän tuntuman pohjalta on kuitenkin se, että Suomi siirtyy enemmän kohti amerikkalaistyylistä seurakuntamallia sikäli, että kirkkokuntaraja-aidat katoavat entistä enemmän - ja että jonkin yksittäisen kirkon jäsenyyden merkitys vähenee. Suurin osa tuntemistani kirkossa käyvistä nuorista ja nuorista aikuisista ei ole nykyäänkään enää rajoittunut vain ev. lut. kirkon järjestämään toimintaan, vaan ottaa osaa ja myös järjestää toimintaa kirkkokuntarajojen toisilla puolillakin. Ja tämä kehitys on 2000-luvulla voimistunut. Totesin oman ev. lut. seurakuntani messussa alkuvuodesta, että messun järjestäjistä selvästi suurin osa taisi olla ev. lut. kirkon lisäksi myös ainakin helluntaiseurakunnan toiminnassa mukana.
Kohtaan c) liittyen veikkaan, että 20 vuodessa koko termi "tapakristitty" tulee poistumaan käytöstä, koska kristillinen perinne on 20 vuodessa ohentunut siinä määrin, ettei tuleva nuori sukupolvi ole suurelta osin enää edes "tapakristittyjä". Kastettujen osuuskin tulee tipahtamaan 20 vuodessa vielä entisestään, koska nykyiset nuoret aikuiset kuuluvat esim. pääkaupunkiseudulla enää vain noin 50 prosenttisesti kirkkoon, minkä on pakko näkyä kastetuiden lasten osuudessa 20 vuoden päästä. Ns. "tapakristitty"-sanallahan tarkoitetaan kai juuri sitä, että henkilö on tavan tai perinteen vuoksi jonkin kristillisen perinteen mukaan toimiva (esim. rukoilee aina iltarukouksen) tai kirkon jäsen, vaikka ei usko silti Jumalaan tai osallistu seurakunnan toimintaan koskaan tai juuri koskaan. Vastakkainasettelua aktiivisten ja seurakunnassa käymättömien tapakristityiden välillä en tosin itse ole edes nähnyt. Tämä johtuu kai siitä, ettei kirkossa käymättömiä kirkossa juuri määritelmän mukaisesti näy, eikä vastakkainasetteluakaan siksi pääse niin syntymään. Lehdistossä yms. olen kyllä nähnyt vastakkainasettelua asian tiimoilta.
Mitä muuten kirkon "avoimuus" tarkoittaa? Tiedotuksen avoimuutta? Syntien tunnustamisen ja sisäisten taakkojen purkamisen helpottumista? Synnin sallimista ja synnin tekemisessä tukemista?