Vanhoillislestadiolaisia edustajia pyytänyt anteeksi kirkolliskokousäänestystään Johannes Ijäs, Ville Talola
30.12.2010 21:41
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä katsotaan, että kirkolliskokousedustajat äänestivät väärin kannattaessaan marraskuussa rukousta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Kaikki vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat äänestivät rukouksen puolesta. Heitä on tiettävästi yhdeksän. - Eri tahoilla liikkeen piirissä yksityiset henkilöt, SRK:n johtokunta, pappien kokous ja puhujain kokous yksimielisesti ovat todenneet, että äänestysratkaisussa tuettiin Raamatun vastaista näkemystä, toteaa vanhoillislestadiolaisia edustavan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen Kotimaa24:lle. Hänen mukaansa SRK:n johtokunnan kanta on yksimielinen siinä, että äänestysratkaisu oli väärä. Voittosen mukaan myös vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat olisivat tällä hetkellä tätä mieltä. - Kaikki he ovat samaa mieltä, olen kaikkien kanssa keskustellut, Voittonen sanoo. "Ketään ei ole juntattu tai pakotettu" Voittosen mukaan vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat olisivat omilla tahoillaan pyytäneet anteeksi äänestyskäyttäytymistään. - Eikö ole tosi hieno asia, että jotkut ihmiset tekevät vielä erehdyksistään tässä luterilaisessa kirkossa parannuksen, hän toteaa. Jotkut ovat pyytäneet anteeksi Jyväskylässä maanantaina pidetyssä vanhoillislestadiolaisten pappien kokouksessa tai tiistaisessa puhujain kokouksessa. Voittosen mukaan kokousten henki on asiasta keskusteltaessa ollut armollinen ja anteeksiantava, eikä ketään ole juntattu tai pakotettu mihinkään. - He ovat itse kypsyneet ja ratkaisun tehneet. Anteeksiantoon on yhdytty mielellään. Voittosen mukaan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ei ollut vaikuttanut edustajien äänestyskäyttäytymiseen kirkolliskokouksessa. Äänestyskäyttäytyminen on herättänyt kirkolliskokouksen jälkeen voimakasta keskustelua liikkeessä. Kotimaa24:n tietojen mukaan anteeksipyyntöjä ovat esittäneet muutkin kuin kirkolliskokouksessa äänestäneet. Vaikeutta hyväksyä liikkeen edustajien äänestyskanta on tuottanut myös se, että julkisuudessa kirkolliskokouksen päätöstä on tulkittu askeleeksi homoseksuaalien oikeuksien kasvamiselle kirkossa. Tätä ei vanhoillislestadiolaisuudessa katsota hyvällä. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen nähdään synniksi. Johannes Leppänen muuttanut kantansa Kotimaa24 otti yhteyttä kolmeen vanhoillislestadiolaiseen kirkolliskokousedustajaan. Entinen kansanedustaja Johannes Leppänen sanoo nyt, ettei vanhoillislestadiolaisten edustajien äänestysratkaisu ollut viisas. Näin muun muassa, koska se aiheutti paljon hämminkiä vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. Hän äänestäisi nyt toisin kuin kirkolliskokouksessa teki. Kannonkoskelainen Leppänen kertoo pyytäneensä anteeksi omaa äänestysratkaisuaan tapaninpäivänä omassa rauhanyhdistyksessään ja myöhemmin pappien kokouksessa Jyväskylässä. Hän sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima silloin, kun mieltä alkaa painaa. Hän painottaa pyytäneensä anteeksi eli ”evankeliumia” omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan ei ollut hänen mukaansa painostanut. Leppänen pitää arvokkaana, että liikkeessä keskustellaan aroista asioista. Anteeksipyytäminen ei myöskään ole hänelle mitään tavatonta. Hän on ennenkin tehnyt niin esimerkiksi kansanedustajan urallaan, jos hän on kokenut päättäneensä väärin jossakin asiassa. - Virheitä on tullut tehtyä, pitkään kansanedustajana palvellut Leppänen huokaa. "Julkisuuteen syntyi väärä kuva päätöksestä" Leppänen perusteli lestadiolaisten kirkolliskokousedustajien äänestyspäätöstä Kotimaa24:lle marraskuussa. Vielä tuolloin hän kertoi edustajien kannattaneen rukousta, koska muutoin piispainkokous olisi laatinut rukousohjeet itsenäisesti ilman kirkolliskokouksen rajauksia. Jo tuolloin hän kuitenkin ilmoitti, että vanhoillislestadiolaiset edustajat pitävät rekisteröityä parisuhdetta ja homouden toteuttamista äänestyspäätöksestään huolimatta syntinä. Ei Tämä eikä muukaan keskustelu kuitenkaan rauhoittanut liikkeessä alkanutta mielipiteenvaihtoa. Leppänen on havahtunut äänestyskäyttäytymisensä virheellisyyteen myös siksi, koska julkisuudessa on kirkolliskokouksen jälkeen syntynyt kuva, jonka mukaan kirkko olisi muuttanut myönteiseen suuntaan käsityksiään homoseksuaalisuuden harjoittamisesta ja rekisteröidyssä parisuhteessa elämisestä. Leppänen ei tällaista muutosta allekirjoita. Hän sanoo olleensa kirkolliskokouksessa päättäessään ”vilpitön ja naiivi”. "Päätös on hämmentänyt uskovaisia" Kirkolliskokousedustaja Martti Murtoperä Ylivieskasta sanoo nähneensä vahvoja perusteita äänestää rukoushetken puolesta. Hän kertoo muun muassa ajatelleensa, että kaikkien puolesta pitää rukoilla. Vanhoillislestadiolainen kenttäväki on kuitenkin antanut päätökselle tyrmäyksen. Murtoperä pyysi puhujain kokouksessa julkisesti anteeksi tehtyä päätöstä. - En näe, että tässä olisi vaadittu tai edellytetty julkista anteeksipyyntöä, mutta päätös on hämmentänyt uskovaisia. On arvokasta, että hämmennys saadaan pois päiväjärjestyksestä, Murtoperä selvittää. Hän arvelee että olisi äänestänyt kirkolliskokouksessa toisin, mikäli olisi käsitellyt syvällisemmin päätöksen taustoja ja vaikutuksia. Hänkin kiistää, että kirkolliskokousedustajia olisi ohjattu tai painostettu omassa päätöksenteossaan tai että lestadiolaisrintaman tuessa parisuhteen puolesta rukoilemiselle olisi ollut mukana kirkkopolitiikkaa. Kysyttäessä, onko kukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä antanut positiivista palautetta päätöksestä, Murtoperä on lyhytsanainen. - Ei erityisen runsaasti ole kiitelty. Kirkolliskokousedustajista Oulun Tuiran seurakunnan kirkkoherra Hannu Ojalehto ei perhesyihin vedoten osallistunut Jyväskylässä pidettyyn puhujain kokoukseen. - Äänestetty, mikä äänestetty, kiireinen Ojalehto ehti ainoastaan sanoa Kotimaa24:lle alkuillasta. Kirkolliskokous hyväksyi marraskuussa äänin 78-30 rukouksen parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Lue myös: Vanhoillislestadiolaiset äänestivät rukouksen puolesta Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |



Näen ainoana mahdollisuutena sen, että nimenomaan SRK:n johto olisi mennyt antamaan tuon myöhemmin omaa piiriään hajoittavaksi osoittautuneen äänestysohjeen, jota nyt kadutaan. Lieneekö haettu liikkeelle salonkikelpoisuutta aikana, jolloin yhä suurempi huomio on kiinnittynyt sen sisäisiin omituisuuksiin ja kyseenalaisiin käytäntöihin?
Mutta eipä sillä pahemmin väliä minun kannaltani ole, sillä en kuulu SRK:yyn enkä hyväksy useita muitakaan heidän opettamiaan asioita tai seurakuntakäsityksensä elementtejä.
Ensin: "Martti Murtoperä Ylivieskasta sanoo nähneensä vahvoja perusteita äänestää rukoushetken puolesta. Hän kertoo muun muassa ajatelleensa, että kaikkien puolesta pitää rukoilla." Näen tämän viisaana, kristillisenä ja omalletunnolle uskollisena ajatteluna.
SITTEN mies kuitenkin menee ja pyytää anteeksi tätä ajatteluaan TÄLLÄ PERUSTEELLA: "Päätös on hämmentänyt uskovaisia. On arvokasta, että hämmennys saadaan pois päiväjärjestyksestä, Murtoperä selvittää."
Sekö on kristityillä ylin arvo ja päämäärä, että ei synny hämmennystä?!?!?
" Joka syntinsä tunnustaa ja ne hylkää saa armon."
Olen sitä mieltä, että kirkon on ihan hyvä edetä maltilla tässä(kin) asiassa. Eripura syntyy kirjaimen ja hengen ajoittaisesta ristiriidasta, ja Paavalin perussanoman suhteesta kirjeiden silloisille seurakunnille osoitettuihin ohjeisiin. Kirkon "viralliseen" linjaanhan ei ainakaan evl.fi -sivujen mukaan kuulu kirjaimellinen Raamattutulkinta. Sitä valoa vasten kirkolliskokouksen linjaus on johdonmukainen. Toivon sen olevan myös pysyvä suuntaus.
Uudessa testamentissa henki on myös usein ristiriidassa kirjaimen kanssa. Paavalin perussanoma esimerkiksi on evankeliumi, rakkaus, hyväksyntä, armo. Sen löytää ihan sieltä Raamatusta, eikä se ole edes vaikeaa. Sehän ihan hyppää silmille sieltä, sanotaan myös suoraan: Vaikka sinulla olisi usko jolla siirtää vuoria, mutta sinulta puuttuisi rakkaus, et olisi mitään. Kirjaintakaan ei tarvitse selittää pois, vaan ymmärtää, että kyse oli kirjeistä kaksi tuhatta vuotta sitten olemassaolleille seurakunnille, jotka yrittivät vakiinnuttaa asemaansa ja yhteistä uskoaan vaikeissakin olosuhteissa. Samalla ravisteltiin pois juutalaiskäännynnäisten vanhoista perinteistä ja laeista.
Voi aina miettiä, että mikä olisi Paavalin sanoma tänään, mitkä olisivat ne arvot, joista Paavali irtisanoutuisi kääntymyksen myötä, tuo niin sinulle kuin minulle kovin tärkeä mies.
Mutta Martti, tätä asiaa olen monessa eri yhteydessä koettanut sanoa, ja tämä menee kuitenkin ohi varsinaisen aiheen. Jospa annetaankin vain olla. Ymmärrämme kuitenkin molemmat, että yleisellä tasolla nämä asiat eivät toki ole jännitteettömiä tai ristiriidattomia. Eivät ne ole sitä minullekaan, ja toivon mukaan sinullekaan Minulla ja sinulla lie kuitenkin molemmilla ollut helppoa, suhteellisen jännitteetöntä ja ristiriidatonta, miettiä oma, Raamattuun pohjaava kantamme vaikkapa nyt tähän kysymykseen, ja pitäytyä siinä. Ne ovat vain aivan eri kannat.