Onko Zeitgeist-liike kultti? Simo Alastalo
27.01.2011 07:45
Munamies-hahmoa MTV3:n Putous-ohjelmassa esittävän Riku Niemisen on kerrottu julkisuudessa (Iltalehti) kuuluvan Zeitgeist-nimiseen kulttiin. Suomeen pari vuotta sitten rantautuneessa liikkeessä kaavaillaan parempaa maailmaa, jossa on löydetty uusi suhde luontoon ja päästy eroon keskusjohtoisuudesta, rahasta ja materialismista. Kotimaa24 kysyi Uskonnot Suomessa -hankkeen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlbergilta, onko Zeitgeist-liike kultti. Sohlbergin mukaan kultti-nimitys on Zeitgeistin yhteydessä sinänsä oikea, mutta sillä tarkoitetaan mediassa eri asiaa kuin tutkimuskirjallisuudessa. - Mediassa ja kansankielessä kultti mielletään suljetuksi, erityisen vaaralliseksi ja kyseenalaiseksi uskonnolliseksi liikkeeksi. Tutkimuskirjallisuudessa kultti tarkoittaa päinvastaista, väljästi organisoitunutta, individualistista, suvaitsevaista ja nopeasti muuttuvaa liikettä. Mediassa lahko ja kultti sekoitetaan käsitteinä usein toisiinsa. Zeitgeistia ei ole toistaiseksi listattu Uskonnot Suomessa -tietokantaan. Sohlbergin mukaan liike voisi olla uskonnollisesti new age -katergoriassa. - Retorisesti avainsanoina vaikuttaisivat olevan globaali henkinen herääminen, uusi aikakausi ja henkisyys, johon liittyy panteistisia sävyjä. Teististä uskontoa pidetään liikkeen sivuilla vanhanaikaisena. Heti pistää silmään, että vaikka uskonnollisia sävyjä on, uskonnoista sanoudutaan irti ja mieluummin puhutaan henkisyydestä. Minusta voidaan sanoa, että tässä on uskonnollisia elementtejä. Liike itse katsoo jakavansa tieteellisesti perusteltua tietoa, joka edistää ruohonjuuritasolta nousevaa yhteiskunnan kehittämistä. Zeitgeist-liike on saanut alkunsa Peter Josephin vuonna 2008 julkaisemasta elokuvasta Zeitgeist: Addendum. Siihen voi liittyä kuka tahansa. Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |



tai yleinen käytäntö.
Se on stressikapitalismin kritiikkiä. Se on kritiikkiä vastuuttomia ja kyvyttömiä poliitikkoja kohtaan, jotka ovat luovuttaneet poliittisen vallan pankeille ja suuryhtiöille. Demokratiassa poliitikon tulisi olla vastuussa vain äänestäjälle, kansalaisille mutta nyt korostetaan ehdotonta uskollisuutta pankeille ja pankkien luomalle fiktiiviselle lainarahalle, jota painetaan kuin monopolirahaa.
Miksi Zeitgeist-dokumenteissa kritisoidaan kirkon opettaman Jeesuksen historiallisuutta, kirkko-Jeesuksen roolia kapitalistisissa pankkiyhteiskunnissa ja kirkon luomia uhrimielikuvia?
Jeesuksen mielikuvan hallinta on uskonnollisen alistumisen ja kelpaavuuskontrollin hallintaa.
Kirkko ei opeta Jeesusta kapinallisena ja institutionaalisen uskonnon hylkääjänä vaikka Jeesus sävelsi ja muokkasi täysin auktoriteeteista vapaan eettisen veljeskunnan.
Kirkkojen ratkaisu Jeesuksen eettisiin vaatimuksiin on Jeesuksen veri. Eli perinteinen uhrikulttuuri, jota vastaan Jeesus nousi ja jonka Jeesus mitätöi.
Uskonto on aina taistelua auktoriteetin vallasta, ihmiskuvasta ja alistuvista alamaisista. Alistumisen autuuden kuvauksista.
Jeesuksen kapinallisuuskin käännetään uskonnollisessa kuvastossa alistumiseksi, kuin Jeesuksen päämääränä olisi ollut kuolema.
Paavali keksi ihan itse (kuulematta koskaan itse Jeesusta) soveltaa juutalaisia uhrioppeja jotka neutralisoivat Jeesuksen opetukset.
Jokaisen toimittajan tulisi käydä pari kurssia uskomattoman sekavaa kirkkohistoriaa ja tekstien tulkintahistoriaa eksegetiikasta, ennen kuin pöyhkeästi puhuu kristitystä kulttuurista ja kirkon asemasta.
Jos avaat virsikirjan, niin keskeinen teema on alistuminen. Ja kirkon seinällä roikkuu eloton, kidutettu kapinallinen - varoituksena muille kapinallisille.
Paavalihan julisti aivan avoimesti, että hän ei välitä Jeesuksen elämästä ja puheista vaan siitä, että hänestä voi puhua uskonnollisen uhrikulttuurin parhaimpana tehokeinona ja välineenä. Suurimpana uhrina, jonka uhriverta kristityn täytyisi juoda ratkaisuna kaikelle mielenrauhaa häiritsevälle ajattelulle.
Jeesus itse kumosi uhrikulttuurin turhana ja silti kirkko jaksaa opettaa kuinka tärkeää oli Jeesuksen uhraaminen Jumalalle. Aabrahamia Jumala kielsi mutta Jeesusta kehoitti?
Mielenkiintoisinta uskontohistoriassa on se, että vanhimman evankeliumin eli Markuksen kirjoituksen alkuperäinen loppu puuttuu. Se on hävitetty ja korvattu ylösnousemuskuvaelmalla.
Kirkon Jeesukseen liimattiin valtava määrä myyttejä mm verihurmeisesta Mithra-kultista, joten Jeesuksesta tuli roomalaisten marttyyrien uudelleenbrändätty Mithra-sankari uudella nimellä.
Mithra-kultin tärkein piirre oli alistuminen ja kuoleman puhdistava ja ekstaatinen kultti mm sotilaille.
Kastajakristittyjen uhrioppi syntyi Rooman katakombeissa, joissa jossa Mithra-kulttipaikoilla ekstaattiset marttyyri-kristityt palvoivat marttyyrien luita ja pitivät kokoontumisissaan veristä uhrautumista Rooman Colosseumilla parhaimpana ja nopeimpana keinona päästä Jumalan luo .
Joulunahan meillä juhlitaan "Jeesusvauvaa", joka odottaa päästä ristille vuotamaan verta. Kaunista.
Ei ollu rakkauden häivää tekstissäsi, jotenka aika turhana nään koko vuodatuksen zeitgeistin puolesta.
Totuus vapauttaa, ei liittyminen mihkään kulttiin, vaikka se ruoho vaikuttais olevan vihreempää sillä puolen, siellä on vaan sirut jotka laitetaan jokaiseen ja valvontakulttuuri laajenee / ihmiskunnan orjuuttaminen.