Kaksi kirkkoa ei lähetä edustajaa Askolan vihkimykseen Johannes Ijäs
03.09.2010 12:10
Kutsuista huolimatta Inkerin ja Latvian luterilaiset kirkot eivät lähetä edustajia Helsingin piispan Irja Askolan piispanvihkimykseen. Johtuuko tämä naispappeudesta tai -piispuudesta, vihkimisjuhlallisuudet järjestävän juhlatyöryhmän sihteeri Antti Mustakallio? – Minä en tiedä syytä, Mustakallio vastaa. Hän toteaa, että yleisesti on tiedossa, ettei Inkerin kirkossa ole naispappeutta ja että Latvian evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jãnis Vanags on ”vanhalla virkakannalla”. Irja Askolan teologinen sihteeri Mustakallio kuitenkin korostaa, ettei hän tiedä tai lähde arvailemaan syitä poisjääntiin. Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi vahvistaa Kotimaa24:lle, ettei kirkko lähetä edustajaa Askolan vihkimykseen. Muutoin hän ei halua asiaa kommentoida. Latvian evankelis-luterilaisen kirkon apulaispiispa Guntars Dimants kiistää, että naispiispuus olisi syy edustajan lähettämättä jättämiseen. Hänen mukaansa tämä johtuu kirkon edustajien kiireistä ja monista kokouksista ennen joulukuun kirkolliskokousta. Dimants itsekin sanoo, ettei voi lähteä paikalle kiireiden takia. Latvian kirkko ei tällä hetkellä vihi uusia naispappeja virkoihin, eikä hyväksy naisten piispuutta. Viron luterilainen kirkkokaan ei ole vielä vastannut kutsuun. Kansleri Urmas Viilma kirkon konsistoriosta kuitenkin vakuuttaa, että edustaja on tulossa. Vastaaminen on vain viipynyt muun muassa arkkipiispan sairausloman vuoksi. Askolan vihkimät papit eivät työllistyisi Englannin kirkkoon Englannin anglikaanisen kirkon edustaja Askolan vihkimistilaisuudessa on Euroopan hiippakunnan apulaispiispa David Hamid. Hamid ei kuitenkaan voi osallistua vihkimisessä kätten päällepanemiseen, koska Englannin kirkko ei ainakaan toistaiseksi hyväksy naispiispuutta. Asian käsittely on kirkossa kesken. Hamid sen sijaan osallistuu messun yhteiseen esirukoukseen. Porvoon sopimus yhdistää Suomen ja muiden Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisia kirkkoja sekä Britannian ja Irlannin anglikaanisia kirkkoja. Sen pohjalta kirkkojen papit ja piispat voivat toimia vastavuoroisesti toistensa kirkoissa. Koska Englannin kirkko ei tällä hetkellä hyväksy naispiispuutta, myöskään Askolan vihkimät papit eivät voisi työllistyä Englannin kirkon palvelukseen. He olisivat siis eriarvoisessa asemassa kuin Suomen luterilaisen kirkon miespiispojen vihkimät papit. Sama koskee myös esimerkiksi Ruotsin naispiispojen vihkimiä pappeja. Latvian ja Inkerin luterilaiset kirkot eivät kuulu Porvoon yhteisöön.
Irja Askola vihitään Helsingin hiippakunnan piispan virkaan Helsingin tuomiokirkossa 12. syyskuuta kello 10 alkavassa juhlamessussa. Arkkipiispa Kari Mäkistä vihkimisessä avustavat: Tampereen piispa Matti Repo Espoon piispa Mikko Heikka piispa Lennart Koskinen, Ruotsin kirkko piispa Olav Skjevesland, Norjan kirkko piispa Elisabeth Dons Christensen, Tanskan kirkko piispa Thomas Shivute, Namibian evankelis-luterilainen kirkko emerituspiispa Edward Darling, Irlannin anglikaanikirkko emerituspiispa Eero Huovinen teologian tohtori Pirkko Lehtiö
Muita varmistuneita ulkomaisia vieraita ovat: piispa David Hamid, Englannin anglikaanikirkko Leicesterin tuomiorovasti Vivienne Faull, Englannin anglikaanikirkko piispa emerita Bärbel Wartenberg-Potter, Saksa piispa Tuulikki Koivunen Bylund, Ruotsin kirkko Jumalanpalvelus televisioidaan suorana lähetyksenä YLE TV 1:ssä kello 10 ja lähetetään radiossa YLE Radio 1:n kanavalla alkaen kello 10. Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä. Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |


