Kirkon päättäjien kasvot jäävät vieraaksi Ville Talola
07.09.2010 09:50
Kotimaa24:n Helsingissä tekemä katugallup kertoo, että kirkon päättäjien ja vaikuttajien kasvot eivät ole kansalaisten keskuudessa laajalti tunnettuja. Reilusta viidestäkymmenestä vastaajasta esimerkiksi vain neljä tunnisti kesällä arkkipiispaksi vihityn Kari Mäkisen nimeltä. Emeritusarkkipiispa Jukka Paarman nimen muisti yhdeksän haastateltua. Kirkon korkeita virkamiehiä, Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitaloa tai Kirkon tutkimuskeskusta johtavaa ja vuoden vaihteessa ulkoasioista vastaavaksi kirkkoneuvokseksi siirtyvää Kimmo Kääriäistä ei tunnistettu lainkaan. Kyse on medianäkyvyydestä ja erottuvuudesta, uskoo imagotutkija, professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta. – Esimerkiksi Simo Frangénin lasit ja pikkutakki ovat erottuvia. Jos hän kulkisi tuulipuvussa, tuskin kukaan tunnistaisi Frangénia, sanoo Karvonen. Gallupissa kysyttiin sekä henkilön nimeä että asemaa. Kysytyistä kasvoista viiden tunnetuimman joukossa oli neljä naista. Näistä ainoastaan Helsingin piispanvirassa kuun alusta työnsä aloittanut Irja Askola kuuluu kirkollisten päättäjien kastiin. Askolan tunnisti useampi kuin Helsingin piispanvirasta eläkkeelle jääneen Eero Huovisen, joskin Huovisen muisti nimeltä huomattavasti useampi kuin Askolan. Tunnetuimmat kasvot kuuluivat kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsäselle, jonka tunnisti yli 70 % vastaajista. Muut tunnistetut naiset olivat sukupuoltaan vaihtanut pastori Marja-Sisko Aalto ja vuoden alussa Kirkon ulkomaanavusta Marttaliiton toiminnanjohtajaksi siirtynyt pastori Marianne Heikkilä. Piispakunnan tunnistamiseen epäilemättä vaikutti kyselyn toteuttaminen yksinomaan Helsingissä. Useammalla vastaajalla piispojen nimet menivät sekaisin. Kari Mäkistä arveltiin myös arkkipiispakisan täpärästi hävinneeksi Miikka Ruokaseksi. Ev.lut. kirkon pappisvirasta erotetun Missionsprovinsin piispa Matti Väisäsen tunnisti lähes yhtä moni kuin arkkipiispa Kari Mäkisen. – Kirkolla on monet julkiset kasvot, joihin ihmisten huomio hajaantuu. On toisaalta demokraattista, että koko asia ei ole yhden takana, kuten saattaa olla esimerkiksi poliittisten puolueiden puheenjohtajien kohdalla, sanoo imagotutkija Karvonen. Gallupin tuloksissa oli myös huvittavia piirteitä. Esimerkiksi muusikko, kirkolliskokousedustaja Pekka Simojoki sekoitettiin muusikkotovereihinsa Pekka Ruuskaan ja Jukka Leppilampeen. Marja-Sisko Aallon puolestaan useampi vastaaja sekoitti laulaja Paula Koivuniemeen. Gallupiin vastasi yhteensä 52 henkilöä. Vastaajista 20 oli alle 30-vuotiata, 23 ikäryhmässä 30-60 ja loput yli 60-vuotiaita. Näitä henkilöitä kysyttiin: Päivi Räsänen, pj., kansanedustaja 36 tunnistusta (28 nimeltä) Irja Askola, Helsingin piispa 1.9.2010 alkaen 28 (8) Eero Huovinen, Helsingin emerituspiispa 24 (20) Marja-Sisko Aalto, pastori, ex-kirkkoherra 20 (8) Marianne Heikkilä, pastori, toiminnanjohtaja 19 (15) Wille Riekkinen, Kuopion piispa 16 (11) Jukka Paarma, emeritusarkkipiispa 15 (9) Jaakko Heinimäki, kirjailija, pastori 10 (7) Kari Mäkinen, arkkipiispa 10 (4) Matti Väisänen, Luther-säätiön piispa 9 (3) Pekka Simojoki, muusikko, pastori 7 (5) Antti Pentikäinen, KUA toiminnanjohtaja 1 (1) Jukka Keskitalo, kansliapäällikkö (ei tunnistettu) Kimmo Kääriäinen, KTK:n johtaja (ei tunnistettu) Liisa Tuovinen, rovasti (ei tunnistettu)
Katso kansliapäällikkö Jukka Keskitalon videokommentti kyselystä.
Manu Ryösö | 7.9.2010 10:40:39 0 0Millainen on se (kansan)kirkko, joka ei tunne omaa paimentaan edes nimeltä? - Miten tämän kirkon jäsenet voivat tuntea Hyvän Paimenen äänen, jos he eivät tunne edes omaa esipaimentaan nimeltä? Ilmoita häirikköviesti Timo Rantanen | 8.9.2010 08:37:19 0 0Niinpä, eikä edes tunne omaa kotikirkkoaan, vaan menevät missä kiva tunne. Ilmoita häirikköviesti Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |




0
0