Johannes Ijäs
09.09.2010 14:21
Antti Pentikäinen ja Mikko Wirén ovat voittaneet kansainvälisen Nuorkauppakamarijärjestön arvostetun Vuoden Nuoret Menestyjät -palkinnon (JCI TOYP of the World) omassa kategoriassaan.
Pentikäinen palkittiin kategoriassa maailmanrauhan edistäminen. Hänellä on monipuolinen ja kattava kokemus kansainvälisistä rauhanedistämistehtävistä. Hän on yksi Crisis Management Initiative ry:n perustajajäsenistä. Yhdistys toimii presidentti Martti Ahtisaaren johdolla kestävän turvallisuuden edistämiseksi.
Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Pentikäinen siirtyy lokakuun alussa vuodeksi Yhdysvaltoihin Religions for Peace -järjestön palvelukseen.
Tamperelainen Mikko Wirén palkittiin saavutuksistaan terveydenhuollon ja yrittäjyyden saralla. Hän on terveydenhuollon palveluita tarjoavan Pihlajalinna Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.
Palkinnot jaetaan Nuorkauppakamarijärjestön maailmankokouksessa Japanin Osakassa 3. marraskuuta. Japanissa palkitaan kymmenen menestynyttä 18-40-vuotiasta nuorta menestyjää eri kategorioissa. Palkinto on maailmanlaajuisesti arvostettu, sillä voittajat karsiutuvat yli 5000 hakemuksen joukosta. Kyseessä ei ole rahapalkinto.
JCI TOYP of the World kilpailussa on aikaisemmin palkittu muun muassa Elvis Presley, J.F. Kennedy, Linus Torvalds ja Esko Aho.