Etusivu Uutiset Kotimaa Auran vaalit uusiksi  

Auran vaalit uusiksi

Turun hallinto-oikeus on kumonnut Auran seurakunnan syksyisen seurakuntavaalituloksen. Oikeus määräsi vaalit toimitettavaksi uudelleen. Syynä on ennakkoäänestyksessä annettu ääni, jonka oikeus katsoi voineen vaikuttaa vaalinlopputulokseen, sillä yksi luottamushenkilöpaikka jouduttiin ratkaisemaan arvalla.

- Menettely ennakkoäänestyksessä on ollut virheellinen ja Auran seurakuntaan kuulumattoman äänellä on saattanut olla ratkaiseva merkitys, kertoo asiaa ratkaisemassa ollut hallinto-oikeustuomari Hannele Salminen Kotimaa24:lle.

Tiedossa ei ole kuuluiko Auran seurakunnan ulkopuolisena äänestänyt kirkkoon vai ei. Tapaukseen perehtyneenä Salminen torjuu kuitenkin epäilyt, että kyseessä olisi tahallinen yritys vahingoittaa vaaleja.

- Emme tiedä kuuluiko vaalien kumoamiseen johtaneen äänen antanut henkilö kirkkoon vai ei, mutta mitään tahallisen vaalien vaikeuttamisen merkkejä ei ole.

Auran kirkkoherra Torsti Äärelä ei ole vielä ehtinyt tutustua päätösasiakirjoihin, mutta linjaa alustavasti.

- Se on hallinto-oikeuden päätös ja sitä on kunnioitettava, mutta lopullisen johtopäätöksen, valtammeko eteenpäin vai ei, asiasta tekee vaalilautakunta.

Kirkkohallituksen hallinto-osaston johtajan, kirkkoneuvos Pirjo Pihlajan mukaan Auran tapaus on poikkeuksellinen.

- Tämä lienee erittäin harvinaista. Kirkkolakikin lähtee siitä, että ensisijaisesti vaalin tulos pyritään oikaisemaan.

 


Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!