Olli Seppälä
03.10.2010 12:00
- Fundamentalistit ja uusateistit saavat mediassa liikaa tilaa, sanoo Turun yliopiston tähtitieteen professori Esko Valtaoja, joka on tunnettu osallistumistaan julkisuudessa elämänkatsomukselliseen keskusteluun.
Valtaojan mukaan kunnolliselle, toista kuuntelevalle ja kunnioittavalle keskustelulle ei tahdo löytyä tilaa.
Valtaoja on kirjoittanut yhdessä emerituspiispa Juha Pihkalan kanssa keskustelukirjan Tiedän uskovani, uskon tietäväni, joka on ehdolla vuoden 2010 kristilliseksi kirjaksi.
Valtaojan ja Pihkalan edellinen keskustelukirja Nurkkaan ajettu Jumala valittiin vuonna 2004 Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Siitä on otettu jo neljä painosta.
Valtaosa määrittelee itsensä agnostikoksi, ei ateistiksi.
– Yksilö tasolla kirkon ihmiset ovat halukkaita keskusteluun elämänkatsomuksellisista asioista, mutta instituution tasolla kirkko on totaalisen haluton tällaiseen keskusteluun, Valtaoja sanoi Kotimaa24:lle.
Torstaina ilmestyvässä Kotimaassa on Esko Valtaojan ja Juha Pihkalan yhteishaastattelu.
Heissä on jotain samaa kuin vuoden 2000 Templeton-palkinnon saaneessa
englantilaisessa matemaatikossa ja teoreettisessa fyysikossa, Freeman Dysonissa, jonka
merkittävin anti fysiikalle on ollut kvanttielektrodynamiikan (QED) matemaattinen teoria. Hän totesi kiitospuheessaan:
”Tiede ja uskonto ovat kuin kaksi ikkunaa,
joista ihmiset katselevat yrittäen ymmärtää suurta maailmankaikkeutta, ja sitä, miksi olemme täällä. Nuo kaksi ikkunaa avaavat kaksi erilaista näkökulmaa
todellisuuteen, mutta ne avautuvat kuitenkin yhteen ja samaan todellisuuteen.
Molemmat todellisuuden näkökulmat ovat yksipuolisia eikä kumpikaan ole täydellinen. Molemmat jättävät huomiotta oleellisia piirteitä todellisuudesta,
mutta kummankin kuva todellisuudesta on kunnioituksen arvoinen.”
Valtaoja ja Enqvist ovat kuitenkin niitä harvoja "kovan tieteen" edustajia, jotka ylipäätään jaksavat ja ovat motivoituneita käymään koko tieteen ja uskon välistä keskustelua. Muut eivät käy keskustelua epäasiallisesti tai jollakin tapaa "tiedeuskovaisesti", vaan he eivät pääsääntöisesti käy sitä ollenkaan. Puolimatkalainen "tieteenfilosofia" esim. ei herätä tavallisesti tieteentekijöissä juuri minkäänlaista tarvetta kommentoida.
Tästähän voi tietysti vetää mieleisensä johtopäätökset, mutta kommentoin nyt lähinnä Atso Eerikäisen ikään kuin rivien välistä viestittämää, että tieteentekijät olisivat pääsääntöisesti tosi epäasiallisia tai asenteellisia kommenteissaan. He ovat vain keskimäärin sitä mieltä, että ei ansaitse kommentoida. Jonkun mielestä voi tietysti vaikuttaa siltä, kuin nämä kaksi asiaa olisivat yksi ja sama asia.
Mut kyl muitakin kristittyjä löytyy jotka ajattelevat Atson tavoin. On se muuten kumma miten sitkeässä tuo taikauskoisuus vielä muutamissa kristityissä riippuu.
Odotan suurella jännityksellä seuraavaa Kotimaan numeroa;-)
Tuo yllä oleva Valtaojan lausuma, jos se siis antaa oikean kuvan hänen käsityksestään, on mielestäni hieman ongelmallinen: Mikä on se oikea määrä julkisuutta joka uusateisteille (tuossahan ei edes määritellä keitä he ovat) olisi syytä suoda? Ja onko Valtaoja se oikea taho määritellä se?
Näkemys, että uusateistit olisivat siinä määrin vallanneet keskusteluereenan, ettei "maltillisille" keskustelijoille löydy oikein tilaa, tai ei ainakaan tarpeeksi, tuntuu oudolta.
Miltähän foorumilta agressiiviset käenpoikaset ovat onnistuneet työntämään Valtaojan yli laidan...
Ylireagoinko, vai näkeekö joku muukin jotain ihmeellistä tuossa Valtaojan lausumassa?
Tosiasiahan on se, että nuo mainitsemani kaksi tiedemiestä ovat ehkä ainoat luonnontieteilijät Suomessa, jotka keskustelevat teologienkin kanssa.
Valtaojaa en henkilökohtaisesti tunne, mutta Enqvistin tunnen. Hän jopa tarkisti väitöskirjani fysiikkaa käsittelevät kohdat. Eeva Martikainen (kustokseni) pyysi Enqvistiä vastaväittelijäkseni, mutta hän jääväsi itsensä.
Kuka saa tässä rakkaassa isäinmaassamme sen jumallisen auktoriteetin, jonka perusteella arvioidaan kuka saa liikaa tai sopivasti ääntä ja näkyvyyttä?
Esimerkiksi Einsteinilaista (joka on eri kuin Einsteinin) fysiikkaa ja sen teorioita tieteellisin argumentein ja toisenlaisin teorioin kritikoivat tiedemiehet ovat mustalla listalla, jota pitää Yhdysvalloissa Cornell yliopisto.
Suomessakin sellainen lista on olemassa. Oletan, että sitä epävirallisesti pitää Tieteellisten Seurojen Yhdistys, joka julkaisee Tieteessä tapahtuu lehteä. Siinä lehdessä ei saa julkaistua mitään nykyisin vallassa olevan reduktionistisen tieteen vastaista tieteellisesti argumentoitua faktaa, ja Einsteinin nimi on pyhä, jota ei ole lupa kritikoida.
Eiköhän esimerkiksi meistä luterilaiseen kirkkoon kuuluvista ihmisistä edelleen suurin osa elä jossain äärinäkemysten välissä, kultaisella keskitiellä. Mutta äänemme ei juurikaan kuulu. Ongelma ei ehkä pohjimmiltaan ole kuitenkaan se, että ääripäät pitävät liikaa meteliä, vaan ongelma on siinä, että tiedotusvälineet valikoivat uutisoinnin kohteiksi ääri-ilmiöitä. Ja tästä puolestaan olemme vastuussa paitsi me toimittajat myös me kaikki median käyttäjät ja kuluttajat. Mitä raflaavampi otsikko, sitä paremmin lehti myy jne. Henkilökohtaisesti boikotoin esimerkiksi kaikkea "keltaista lehdistöä" tästä syystä. En halua ostaa lehtiä, jotka tekevät rahaa vääristämällä rajusti kuvaamme todellisuudesta, valikoimalla jatkuvasti mahdollisimman raflaavia tai äärimmäisiä uutisia ja polarisoimalla asioita liikaa.
Toki on äärettömän vaikeaa tietää, mikä/kuka sitten kykenee puolueettomaan ja todelisuutta vastaavaan tiedonvälitykseen. Tuskin mikään tai kukaan, vaikka siihen vilpittömästi pyrkisi. Mutta silti on mielestäni perusteltua yleistäen sanoa, että jotkut mediat kärjistävät ja yksinkertaistavat maailmaa vielä enemmän kuin toiset. Ja me valitsemme, mitä luemme/katsomme/kuuntelemme/kannatamme/rahoitamme.
Mitä enemmän näen julkisuudessa sivistynyttä ajatustenvaihtoa ja aitoa kohtaamista eri tavoin ajattelevien ja eri tavoin uskovien välillä, sitä onnellisempi henkilökohtaisesti olen. Valtaojaa ja Pihkalaa kiitän esimerkiksi riemastuttavasta ja koskettavasta kohtaamisesta Maarit Tastulan haastatteluohjelmassa. Kertaakaan toinen ei puhunut toisen päälle tai keskeyttänyt toista. Molemmat vaikuttivat tinkimättömän rehellisiltä ja silti toisiaan kunnioittavilta. Molemmilla oli paljon ajatuksia, jotka herättivät vastakaikua.