|
To 17. Toukokuuta 2012
|
|
”Vaikka hoitokokouksia ei aivan 70-luvun mittakaavassa enää olisi, samanlaista hengellistä väkivaltaa esiintyy liikkeessä edelleen, ja se on hyvin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen tiedossa”, kirjoittaa kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen 20.10. ilmestyvän Kotimaan kolumnissaan.
| Hietalahdenranta 13 PL 279, 00181 HELSINKI Puhelinvaihde 0207 54 2000 |
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kotimaa.fi |
Yhteystiedot Käyttöehdot Rekisteriseloste |
© Kotimaa 2012 |
Mutta niin kauan on tällaista, kun ihan höpöjuttujen takia toisen uskoa saa ja pitää epäillä, sekä lähestyä horjuvaa herkästi. Siis ylipäätään kun mentaliteetti on uskon näkyminen mitä kummallisimmissa asioissa ja kontrollointi, näkyykö uskon tuntomerkkejä, hengellistä väkivaltaa esiintyy.
Sielunhoito ja "sielunhoidollisen huomion kohteeksi joutuminen" on ilmeisesti sisäisen kontrollin ja hallinnan keskeisin muoto. Jos et elä siten kuin tiedät johtajiston ja ryhmäpaineen edellyttävän, joudut sielunhoitoon, missä sinut rakkaudellisesti parannetaan ja eheytetään. Sitten taas elät sääntöjen mukaan. Ilmeisesti suurin osa jäsenistöstä pelkää kuitenkin sen verran paljon parantavaan hoitoon joutumista, että he yrittävät elää mahdollisimman nuhteettomasti, jotta eivät vain joutuisi minkäänlaisen sielunhoidollisen huomion kohteeksi.
Ilmeisesti näistä sielunhoidoista ei myöskään ole voinut kieltäytyä, tai muuten on joutunut vielä suuremman huomion kohteeksi yhteisössä, jopa erotetuksi. Muistaakseni Leena Huovinen on puhunut tästä (saatan olla väärässäkin nimen suhteen, joku kuitenkin puhui).
Kuten Vuokko totesi, ihmisen "sieluntilan" lukeminen erilaisten "ulkoisten merkkien" perusteella on täysin voimassaolevaa käytäntöä. Keskustelinkin aiheesta melko hiljattain ja kyseinen henkilö tuntui pitävän asiaa ihan normaalina ja ilmeisesti oikeanakin ajatteluna.
"Uskon hedelmät" on ymmärtääkseni määritelty Raamatussa rakkauden teoiksi. Vanhoillislestadiolaisuudessa käsite näyttää sisältävän huomattavan määrän muutakin asiaa. Lisäksi puhutaan kai "epäuskon hedelmistä", jonka alta alkaa löytyä noita sosiaalisiin ongelmiin johtavia ulkoisia merkkejä.
Ainakin Galatalaiskirjeestä löytynee oikenlaisia suuntaviivoja: "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä."
Ehtoollispöydässä heidän itsetuntemus oli jo lisääntynyt sen verran, että he kyselivät itseltään "...en kai se minä ole...", kun pohdittiin, kuka kavaltaisi Jeesuksen...