Etusivu Uutiset Kotimaa Työntekijöiden rekisteröity parisuhde puhuttaa Kosken seurakunnassa  

Työntekijöiden rekisteröity parisuhde puhuttaa Kosken seurakunnassa

Kosken Tl seurakunnan kirkkoherra Terhi Latvala ja nuorisodiakoni Katri Tuori ovat rekisteröineet parisuhteensa 11. marraskuuta. Asian kertoi julkisuuteen Auranmaan Viikkolehti.

– Halusimme kertoa ratkaisustamme, koska se on pienessä yhteisössä muutenkin pian kaikkien tiedossa. Mitään velvollisuutta kertoa yksityisistä asioita ei sinänsä ole, sanoo Terhi Latvala,

Asiasta järjestään tiedotustilaisuus Kosken seurakunnan luottamushenkilöille.

– Haluan korostaa, että kyse on meidän elämästämme ja yksityisyydestämme. Emme halua parisuhteen rekisteröinnillä nousta mihinkään barrikadeille, vaan sitoutua toisiimme ja luoda turvallisen pohjan yhteiselle elämällemme.

Latvala kertoo Kotimaa24:lle puhuneensa parisuhteen rekisteröinnistä etukäteen Turun piispa Kaarlo Kallialan kanssa. Työntekijöiden rekisteröidyille parisuhteille ei kirkkotyönantajan puolelta ole estettä.

– Myöhemmin järjestämme rukoushetkeen piispainkokouksen suosituksen mukaan. Emme ole venyttämässä rekisteröityä parisuhdetta avioliiton suuntaan, Latvala toteaa.

–Ymmärrän, että tämä voi aiheuttaa hämmennystä ja moni saattaa myös pahoittaa mielensä. Raamattunäkemyksiä on asian tiimoilta monia, mutta uskomme kohde on meillä kaikilla onneksi sama, Jeesus Kristus, Latvala sanoo.

Kosken tapaus ei ole ensimmäinen, jossa kaksi saman luterilaisen seurakunnan työntekijää rekisteröi parisuhteensa.

Lue myös juttu Auranmaan Viikkolehdestä

Keskustele (138)
Mirkku Tammisto | 
25.11.2011 14:30:28
0
0
Taivaan Isän siunausta tärkeässä työssänne seurakunnassa! Joulua kohti mennään, armossa kuljemme ja elämme, ilosanomaa julistaen koko kristikunnalle! Vapahtaja on syntynyt! :) Iloa ja valoa elämäänne!
Ilmoita häirikköviesti
Marja-Sisko Aalto | 
25.11.2011 15:27:36
0
0
Voi kun heille suotaisiin heidän toivomansa yksityisyys!
Pahoin pelkään, että julkisuus riepottelee heitä ja he saavat monenlaista palautetta.
Ilmoita häirikköviesti
Kotimaa24 Ylläpito | 
25.11.2011 17:25:12
0
0
Ylläpito ei salli tämän uutisen kommenteissa pienintäkään asiattomuutta.
Ilmoita häirikköviesti
Martti Vaahtoranta | 
25.11.2011 17:26:35
0
0
Mikä on "asiatonta" tätä uutista koskien?

Asiallisesti kirkko, jonka palveluksessa nämä henkilöt ovat, ei hyväksy heidän suhdettaan. Vai hyväksyykö sittenkin?
Ilmoita häirikköviesti
Riitta Bonny | 
25.11.2011 17:33:36
0
0
Alkuperäisessä artikkelissa sanotaan "Tämä on kuitenkin kirkon virallisen linjan mukaista, Latvala korostaa."

En muista koskaan lukeneeni, mikä on Suomen ev.lut. kirkon virallinen linja tässä suhteessa. Onko sellainen löydettävissä jostain kirjallisesta lähteestä?
Ilmoita häirikköviesti
Satu Kreivi-Palosaari | 
25.11.2011 17:36:31
0
0
Onnea ja iloa yhteiseen elämään!
Ilmoita häirikköviesti
Jori Mäntysalo | 
25.11.2011 18:07:13
0
0
Onnittelut minultakin rekisteröinnin johdosta!
Ilmoita häirikköviesti
Ville Talola | 
25.11.2011 18:32:34
0
0
Martti Vaahtoranta. Kirkko, jonka palveluksessa pari on, hyväksyy yksiselitteisesti työtekijöidensä rekisteröidyt parisuhteet. Sinä et ehkä hyväksy, mutta sen kaikki tietävät valmiiksi. Sitä ei tarvinne toistaa (jälleen kerran) tässä(kin) ketjussa.

Yritä sovittaa kysymyksesi siitä mikä on asiatonta siihen raamiin mitä pidät mauttomana käytöksenä yleisesti ottaen. Raamatun kultaisen säännön ohella tähän tarjoaa hyvää apua mikä tahansa hyvän käytöksen opas.

Sydämellinen onnittelu yhteiselämän merkittävän käänteen johdosta Terhi Latvalalle ja Katri Tuorille!
Ilmoita häirikköviesti
Mirkku Tammisto | 
25.11.2011 19:02:10
0
0
Kiitos Ville asiallisesta vastauksesta, yhdyn mielipiteeseesi. Kunnioittakaa toinen toisianne, rakastakaa ja armahtakaa! Jos et voi ymmärtää toista, toisen elämäntapaa tai sitä, miten Jumala puhuu sanassaan toisille, kunnioitus on sitä, että osaa olla oikeassa paikassa hiljaa. Eräs vanha edesmennyt viisas nainen opetti minullekin, jonka on vaikea olla välillä hiljaa..
Ilmoita häirikköviesti
Matti Korhonen | 
25.11.2011 21:32:09
0
0
Meidän kirkossa ollaan iloisia kyseisestä tapauksesta, toivotaan pariskunnalle siunausta ja ihmetellään pappeja (joilla jos kenellä pitäisi olla koulutus ja asenne kohdata mitä erilaisimpia ihmisiä ja jakaa Jumalan rakkautta maailmalle) joille kristinusko on moralisointia ja tuomitsemista.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!