Etusivu Uutiset Kotimaa Savonlinna-Säämingin seurakunta leikkaa Lähetysseuran tukia  

Savonlinna-Säämingin seurakunta leikkaa Lähetysseuran tukia

Savonlinna-Säämingin seurakunta siirtää lähetystukia Suomen Lähetysseuralta Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien boikotoimille lähetysjärjestöille. Myös Kirkon Ulkomaanavun saamasta tuesta kohdistetaan jatkossa noin prosentin verran lähetystyöhön. Kirkkoneuvoston päätöksen pohjana ovat Helsingin ja Vantaan yhtymien ratkaisut lopettaa asteittain tuet lähetysjärjestöiltä, joiden ne katsovat suhtautuvan kielteisesti seksuaalivähemmistöihin ja naispappeuteen.

Kirkkoherra Sammeli Juntunen ei hyväksy kriteerejä, joiden perusteella Helsingin ja Vantaan seurakunnat ovat ratkaisunsa tehneet.

- Ne vaarantavat pienten, mutta laadukkaiden lähetysjärjestöjen toiminnan teologisesti kestämättömin perustein. Suomen Lähetysseuran työtä ei ole tarkoitus arvostella, Juntunen sanoo.

Hän muistuttaa, että kirkolliskokouksen parisuhderukousta koskeva päätös muotoiltiin siten, että kirkon oppi ei sen myötä muutu.

- Toivon, ettei muissakaan seurakunnissa suostuta tällaiseen kirkkopoliittiseen lähetystyön vaikeuttamiseen, jota Helsingissä ja Vantaalla tunnutaan ajavan.

Nyt tehdyn päätöksen mukaan prosentuaalisesti eniten nousee Radiolähetysjärjestö Sanansaattajille osoitettava tuki. Myös Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle, Suomen Evankelisluterilaiselle Kansanlähetykselle sekä Evankeliselle Lähetysyhdistys Kylväjälle kohdistetut avustukset nousevat.

Savonlinna-Sääminki osoittaa verotuloistaan vuosittain kaksi prosenttia eli noin 101 000 euroa lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan. Lähetyskannatus seurakunnassa on huomattavasti korkeampi kuin valtakunnassa keskimäärin.

Keskustele (30)
Juhani Huttunen | 
30.11.2011 13:19:09
0
0
En ole kirkkoherra Sammeli Juntusen linjoilla, mutta haluan silti lähettää terveiset ja toivon menestystä Sammelille!
Ilmoita häirikköviesti
Jouni Heiskanen | 
30.11.2011 13:21:05
0
0
Tämähän on piristävän erilainen uutinen. Erityisesti lämmitti tuo kohta, että "Lähetysseuran työtä ei ole tarkoitus arvostella." Sansa kyllä ansaitsee tuen korotuksen.
Ilmoita häirikköviesti
Sami Tammisalo | 
30.11.2011 13:23:40
0
0
Mielestäni sekä Sammeli Juntuselta että Savonlinna-Säämingin seurakunnalta arvokkaasti tehty.
Ilmoita häirikköviesti
Reko Kauranen | 
30.11.2011 13:34:12
0
0
Hieno juttu.
Ilmoita häirikköviesti
Jari Raappana | 
30.11.2011 13:36:08
0
0
Se Sammelinkin vetämä "Martti kehiin" Radio Deillä oli hyvä ohjelma. Nyt Sammeli on vetänyt Martin kehiin ihan konkretiankin tasolla.
Ilmoita häirikköviesti
Marja-Sisko Aalto | 
30.11.2011 14:40:32
0
0
Mielenkiintoinen uutinen, jonka arviointi on tietysti vaikeaa, kun kaikkia taustatietoja ei ole käytettävissä.

Uutinen antaa nyt jonkin tason vihjeen siitä, että kyseessä on tietoinen vastaveto Helsingin ja Espoon päätöksiin. Arvosteltua menettelyä vastaan käydään tekemällä sama toisin päin. Liekö se yhtään arvokkaampaa?

Toinen kysymys on Lähetysseuran asema. Käsittääkseni se ei ole minkäänlainen osapuoli kiistassa. Se kuitenkin pannaan taloudellisesti kärsimään.

Nollasummapeli johtaa helposti jonkin tason epäkohtiin.
Ilmoita häirikköviesti
Kimmo Jaatila | 
30.11.2011 14:44:22
0
0
Hienoa, että kotiseurakuntani ui vastavirtaan.
Ilmoita häirikköviesti
Timo Lappalainen | 
30.11.2011 15:00:28
0
0
Hienoa vastuunottamista yhteisessä asiassa! Tämä on sitä todellista TASAUSTA!
Ilmoita häirikköviesti
Jukka Huttunen | 
30.11.2011 15:11:03
0
0
Espoo on tehnyt asiassa päätöksiä viimeeksi viime keväänä. Emme ole olleet syksyn kohuiksi nousseissa päätöksissä mukana.

Savonlinna-Sääminki toteuttaa itsehallinnollisen seurakunnan oikeutta tehdä laillisessa järjestyksessä päätöksiä seurakuntalaisilta kerättyjen rahojen käytöstä. Vanhana esittelijänä jäin kyllä miettimään päätöksen perusteluja. Jos ne olivat vähääkään niitä, joista Sammeli Juntunen uutisessa kertoi.
Ilmoita häirikköviesti
Heikki Leppä | 
30.11.2011 15:22:00
0
0
Vääryys korjataan vääryydellä... ja kaikki on hyvin?
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!