Ville Talola
08.12.2011 15:38
Katolisessa juhlakalenterissa joulukuun 8. päivä on osoitettu Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlapäiväksi. Liturgiselta arvoltaan se on vuodenkierron kymmenen arvokkaimman juhlapyhän joukossa.
Oppi Marian perisynnittömästä sikiämisestä tuli osaksi katolisen kirkon oppia vuonna 1854 paavi Pius IX:n julistamana. Julistus annettiin ex cathedra, viitaten kirkon järjestyksen mukaiseen paavin erehtymättömyyteen, vaikkakin ex cathedra-dogmi vahvistettiin vasta vuonna 1870.
- Kirkko haluaa tähdentää, että oppia koskevaissa asioissa ei koskaan ole kyse lisäyksistä vaan täsmennyksistä. Kirkossa on elävä traditio, Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti kertoo kysyttäessä syytä dogmin myöhäiselle julistusajankohdalle kirkon historiassa.
Suomessa ei Tervaportin mukaan järjestetä päivän ympärillä erityisiä juhlia. Sen sijaan esimerkiksi Roomassa paavi vierailee juhlan merkeissä Espanjalaisen aukion Maria-patsaalla ja pitää siellä kaupunkilaisille puheen.
Päivällä on silti Suomen hiippakunnalle erityistä merkitystä. Vuonna 2005, hiippakunnan vietettyä perustamisensa 50-vuotisjuhlia silloinen piispa Jósef Wróbel päätti juhlavuoden juuri Marian juhlapäivänä erityiseen konsegraatiorukoukseen, jonka myötä hiippakunta omistettiin Neitsyt Marialle.
Pius IX:n aika jäi historiaan modernisaation ja katolisen kirkon perinteiden törmäyksenä. Piuksen laatiman paavillisen kiertokirjeen liiteenä oli kuuluisa Syllabus errorum, erehdysten luettelo. Siinä Pius tuomitsi 80 modernia harhaoppia, joiden joukossa oli muun muassa protestanttinen kristinusko, liberalismi, raamattuseurat ja siviiliavioliitot.
"...sillä jokainen kanta vain oman syntivelkansa."
Yki,
Tämä nyt ei ole ollenkaan yksinkertainen asia. Asia riippuu kovasti siitä, kenen kristillinen oppi on se oikea oppi. Jos tämä asia ratkaistaisiin kristittyjen kesken äänestämällä, niitä neitseellisiä sikiämisiä on kaksi kappaletta. Suomen lain mukaan niitä sikiämisiä on kuitenkin vain yksi.
49 Aber in der Jungfrauen Mariä Empfängniss, welcher Leib mit der Zeit , nach andrer Kindlein Gewohlheit, gemacht ist bis zur Eingiessung der Seele, ist nicht vonnöthen gewesen, dass ein solch Empfängniss wäre; denn sie hat können enthalten werden vor der Erbsünde bis auf die Seele.
50 Aber was Gott in der andern Empfängniss mit Marien gethan habe, ist uns nicht in der Schrift angezeigt; darum auch hier nicht gewisses zu glauben mag gepredigt werden. Gedanken aber sind zollfrei, mag denken jedermann, was er will; aber doch, dass er keinen Artikel des Glaubens daraus mache.
51 Aber das andere Empfängniss, nämlich die Eingiessung der Seele glaubt man mildiglich und seliglich, dass es ohne Erbsündesey zugegangen; so, dass im Eingiessen der Seele sie auch zugleich mit von der Erbsünde sey gereiniget worden, und mit Gottes Gaben gezieret, zu empfahen eine heilige Seele, ihr von Gott eingegossen, und also den ersten Augenblick, da sie anfieng zu leben, war sie ohn alle Sünde.
vrt. http://www.martinluther.dk/arvsynd.htm#51
Tässä osoitus, että ihmiseen ei pidä toivoaan ja uskomuksiaan perustaa. Kyllä tämä Lutherin Maria-oppi, joka päätyy olemaan täydellisesti katolinen, on ollut aina tiedossa ja siihen jopa vedottu, tälläkin foorumilla.
Tämä niinkuin armonvälineopit perustuvat olettamukseen, että näinkin voi asioiden laita olla, koska eihän sitä kielletäkkään. Tämä perustelu on tietysti kinkkisempi Marian-palvonnan ollessa kyseessä.
Uskon, että juuret ovat Augustinukseen, joka hänkin oli monesta asiasta jyvällä, mutta pikkuhiljaa kasasi sellaiset meriitit Marialle, että niillä pääsee pitkälle. Jopa Jeesuksen rinnalle, 1.11.1950 Pius XII päätöksellä. Nyt on meneillään Marian kanssasovittajaksi julistamisvalmistelut. Johannes Paavali jo sanoi toimivaksi seikaksi rukoilla ja pitää Mariaa kanssasovittajana ja etenkin rukousten pitäisi aina olla osoitetut Marialle, koska näin "ne toimivat paremmin" (alkuperäinen muoto).
P.S. Kaikki ei saksaa niin hyvin varmaan osaa kuin sinä. Laita olennainen suomeksi.