Simo Alastalo
13.01.2012 14:53
Kuopion piispanvaalissa ehdolla oleva hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen ei koe, että Miikka Ruokanen ja Jari Jolkkonen uhkaisivat tuomiokapitulia työyhteisönä, kuten Savon Sanomat torstaina uutisoi. Sen sijaan Häkkinen pitää Ruokasen ja Jolkkosen ehdokkuutta uhkana Kuopion hiippakunnalle ja kirkolle. Hän perustelee näkemystään sillä, että Kuopiossa on käynnissä linjavaali.
- Piispa Wille Riekkisellä on ollut ihmisläheinen ja hyvin armollinen tapa käyttää Raamattua. Hän on painottanut elämänmyönteisyyttä. Jolkkonen ja Ruokanen perustelevat Raamatulla oppikäsityksiä, mikä on täysin toisenlainen tapa käyttää Raamattua, Häkkinen sanoo.
Hän viittaa Jolkkosen haastatteluun, jossa hän kertoi vieraantuneensa Raamatun lukemisesta opiskellessaan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa eksegetiikkaa eli raamatunselitysoppia.
- Tämä ei ole papilta vaadittava ammatillinen lähestymistapa Raamattuun. Myös Ruokanen on kirjaimellisen tulkinnan kannattaja Raamatun ja uskontunnustuksen suhteen ja tekee siitä jopa pelastuskysymyksen. Ruokanen piti puheessaan Lapuan synodaalikokouksessa pari vuotta sitten Kuopion hiippakunnan linjaa uhkana. Kokonaisuutena on melkoinen uhka, että täällä linja vaihtuu. On hyvä, että hiipakunnassa tiedetään millaista esipaimenta ollaan valitsemassa.
- En haluaisi, että otetaan askelia taaksepäin. Tarvitsemme jatkossakin eteenpäinmenevän, avarakatseisen ja ymmärtäväisen piispan, Häkkinen sanoo.
Lue myös
Ruokanen: Häkkisen uhkapuheet järjettömiä
Jolkkonen: Uhkapuhe ei sovi piispanvaaliin
Luultavasti näin onkin tapahtunut. Minun mielestäni on nimittäin niin, että Jumala vaikuttaa meidän ihmisten kautta vaikka me emme sitä aina huomaisikaan.
Tämä uutinen pitää ensin riisua myyteistä, ennen kuin tämän voi todella ymmärtää.
:-)
Lopulta ei tullut takkia eikä edes tuluskukkaroa vaan kissa söi hiiren. Menikö satu noin?