|
To 23. Helmikuuta 2012
|
|
Voiko avoliitossa olevan vihkiä papiksi? Johannes Ijäs
28.01.2012 13:59
- Yhtä ominaisuutta ei voi nostaa kriteeriksi, jonka perusteella papiksi vihkimisestä pidättäydyttäisiin. Sellainen ei ole myöskään seksuaalinen suuntautuminen. Parisuhteen rekisteröimiseen on oikeus, eikä se ole lain mukaan myöskään este pappisvirassa toimimiseen. Hän viittaa kirkolliskokousvaliokunnan mietintöön 2003. Sen mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhde ei vastaa kirkon opettamaa ihannetta, ja naisen ja miehen seksuaalisuus toteutuu parhaiten avioliitossa. "Ottaessaan palvelukseensa työntekijöitä ja viranhaltijoita, kirkko kysyy heidän valmiuttaan sitoutua kirkon oppiin ja kirkon opettamiin ihanteisiin." - Miehen ja naisen avioliitto on kirkon käsityksen mukaan erityisasemassa. Papin tehtävä on opettaa kirkon käsityksen mukaan. Miten rekisteröidyssä parisuhteessa elävä tämän jännitteen omalla kohdallaan ratkaisee, on yksi kysymys, jonka avulla piispa ja tuomiokapituli voi miettiä henkilön papiksi soveltuvuutta, kuten kypsyyttä palvelemiseen, pastoraalisia valmiuksia ihmisten kohtaamiseen ja kirkon oppiin ja järjestykseen sitoutumista. Repo ei anna yksiselitteistä kantaa siihen, onko rekisteröity parisuhde este vihkimiseen, muttei pappisvirassa "toimimiseen", kuten hän tarkkaan ottaen sanansa valitsee. - En pysty antamaan yksityiskohtaista ja yleisellä tasolla lukittua vastausta. Tämän tarkempaa yhteistä normistoa ei kirkossa ole. Piispalle ja tuomiokapitulille jää aina harkintavalta pappisviran soveltuvuuden kohdalla, mutta ei yksilöiden ominaisuuksista voi etukäteen nostaa mitään yhtä piirrettä suurennuslasin alle asiassa, joka perustuu kokonaisarvioon ja jättää tapauskohtaista tilaa. Repo toteaa, että jos kriteereissä on jännitettä, ne heijastavat kirkossa olevia jännitteitä. Piispainkokouksen Opas kirkon virkaan aikoville (1997) katsoo, että "seurakuntalaisilla on oikeus odottaa, että kirkon virkaan vihitty pappi pitäytyy kirkon uskoon ja elää niin kuin kirkko opettaa. Koska papin yhtenä tehtävänä on vihkiä kristilliseen avioliittoon, on asianmukaista, ettei hän itse elä avoliitossa." Revon mukaan linjausta ei ole sisällöllisesti muutettu. - Käytännössä tässä on kyseessä lempeä neuvo nuorille teologeille ottaa hyvissä ajoin huomioon, että seurakuntalaiset arvioivat pappejansa ja heidän johdonmukaisuuttaan. Revon mukaan periaatteessa ei vaadita enempää kuin mitä asetetaan kaikkien kirkon jäsenten ihanteeksi. Mitä "lempeä neuvo" tarkoittaa? - Joissain tapauksissa se voi merkitä patistelua hoitaa siviilisääty yhteensopivaksi kirkon ihanteiden kanssa ennen pappisvihkimystä, joissain taas iloitsemista siitä, että avioliittoon vihkiminen seuraa hetikohta pappisvihkimyksen jälkeen. Tärkeintä on auttaa näkemään, ettei pappeus ole koskaan vain henkilökohtainen kutsumus, vaan koko kirkon palvelemista. Lue Työmarkkinajohtaja: Seksuaalinen suuntautuminen ei voi vaikuttaa pappisvihkimyksen saantiin Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinen    Viikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |
Kuopion piispanvaalissa on pohdittu papiksi vihkimisen edellytyksiä. Keskiössä on ollut parisuhteensa rekisteröineen pappisvihkimys. Tampereen piispan Matti Revon mukaan vihkimisestä päättäminen perustuu aina laajaan kokonaisarvioon. Kyse on henkilön persoonallisesta kasvusta, hengellisestä kutsumuksesta, opillisista ja pastoraalisista valmiuksista ja sitoutumisesta seurakunnan palvelukseen kirkon uskon ja järjestyksen mukaan.
| Hietalahdenranta 13 PL 279, 00181 HELSINKI Puhelinvaihde 0207 54 2000 |
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kotimaa.fi |
Yhteystiedot Käyttöehdot Rekisteriseloste |
© Kotimaa 2012 |
Matti Repo toistaa asiallisesti saman, jonka hän sanoi Perustan talvipäivillä joitakin vuosia sitten ja josta kävimme yleisönosastodebattia.
Arkkipiispanvaalia edeltäneessä paneelissa Helsingin Tuomiokirkon kryptassa, jossa olin kutsuttuna lyhyen puheenvuoron käyttäjänä, vihkimiskysymys niin ikään tuli esille. Miikka Ruokanen vastasi suoraan kieltävästi, kun taas Seppo Häkkinen puhui kokonaisarviosta ja edlämisestä ja opettamisesta niin kuin kirkko opettaa.
Ymmärrän puheet kokonaisarviosta sekä elämisestä ja opettamisesta niin kuin kirkko opettaa valmiudeksi mieluumminkin jättää rekisteröidyssä parisuhteessa elävä pappiskokelas päästämättä neulansilmän läpi kuin päästää.
Muuten tuo kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön kohta, jota Repo siteeraa, tulee suoraan piispojen perhe- ja seksualieettisestä kannanotosta Kasvamaan yhdessä vuodelta 1984.
Kuten Repo toteaa, parisuhteen rekisteröimiseen on oikeus, eikä se lain mukaan ole este toimimiseen pappisvirassa. Niinpä kun kirkon virassa oleva pappi rekisteröi parisuhteensa, piispa ei voi siihen puuttua.
Ristiriita syntyy siitä, että ennen pappisvihkimystä virallistettu suhde sen sijaan saattaa nousta pappisvirkaan pääsyn esteeksi.
En muista lehdistössä kenenkään nostaneen melua avoliitossa eläviin kohdistuvasta syrjinnästä, vaikka yleisen lainsäädännön valossa avoliitossa eläminen ja rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ovat molemmat lain sallimia oikeuksia ja kuuluvat aivan samalla tavoin perhe- ja yksityiselmän suojan piiriin, eivätkä sen perusteella voi olla syrjintäperusteita. Syrjintä, siis näiden asettaminen erilaiseen asemaan suhteessa avioliittoon, nousee molemmissa tapauksissa kirkon avioliittokäsityksestä ja joko on tai ei ole uskonnonvapauden perusteella sallitua. Ns. avokummijupakan jälkeen ei n. kahteenkymmeneen vuoteen ole kohkattu, että kirkko syrjisi avopareja ja heidän elämäntapaansa, esimerkiksi koska heidän suhteelleen ei ole siunaustoimitusta...
Avioliiton solmimisen vaatiminen pappisvihkimyksen edellytyksenä on siinäkin mielessä melko suuri yksilönoikeuksien loukkaus, että avioliitolla on merkittäviä puolisoiden omaisuuteen, toimeentuloon ja keskinäisiin velvollisuuksiin kohdistuvia seurauksia.
Lainsäädännön ja uskonnollisten asioiden yhteensovittaminen on välillä aika haasteellista. Se mikä on joskus lainsäädännön näkökulmasta syrjimistä ei ole sitä välttämättä uskonnollisesta näkökulmasta. Siinä törmää kaksi maailmankuvaa, jota ei voi aina yhteensovittaa. Ääritapauksessa joku voisi jopa ajatella, että se on syrjimistä jos ateistia ei voi vihkiä papiksi.
Ja Jumalaltako ei voi pyytää siunausta suhteelleen ilman
seurakunnan edustajan välitystä? Tekeekö tämä välitys siunauspyynnön jotenkin Jumalle otollisemmaksi ja arvokkaammaksi?