Tästä aihepiiristä Kirkko ja kaupunki teki jutun viime syksynä 7. syyskuuta:
http://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2011/kirkko-kaupunki-33/primapaper/14

Siinä on myös teologista selostusta kasteesta, haastattelussa J. Pihkala, joka kätevästi vastaili iVehkeellä ja oli mahdottoman mukava.

Kirjoitin viime syyskuussa aihetta sivuavan blogin Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelin innoittamana, juuri mistä Juhani Huttunen kirjoittaa.

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=329&id=20324

Huomautan sen verran, että vaikka kirkkolaki määrääkin lapsen kastamisesta, kaste ei kuitenkaan perustu tuohon lakipykälään. Lapsen, kuten kaikkien muidenkin ihmisten, kaste perustuu Kristuksen kaste- ja lähetyskäskyyn Matt. 28:18-20. Laki on tästä vain järjestyksellinen pykälä ja sovellus, jonka todellinen lähtökohta on Raamatussa.

Ville, kiitos linkistä. On kiva, kun blogit ja lehtijutut juttelevat keskenään.

Yleisesti ottaen ymmärrän joidenkin harmituksen, että hienot aarteet jäävät käyttämättä. Itse en ajattele, että äidit ja isät ovat jotenkin "syypäitä", enkä ajattele, että ovatpa hölmöjä.

Kerran nauroin paskaista naurua, kun kuulin uskonnottomasta kristinuskovastaisesta vapaa-ajattelijasta, joka halusi lapsensa nimeksi Kristian.

Kotien merkitystä on kans puitu, on syyllistetty vanhempia, jotka eivät enää välitä kristillistä perinnettä lapsilleen. Se on monimutkainen kysymys - omasta mielestäni kaikkein tärkein ja arvokkain asia on, että lapsista tulee henkisesti tasapainoisia, ja uskovaisten kodeissa kasvaneista ei aina voi niin sanoa, vaan monet ovat uskonnon takia syvästi traumatisoituneita.

Jos itse kritiikkiä johonkin kohdistan, niin se on seurakuntien nuorisotyö. Perustelen myöhemmin blogissa.

Alla olevassa linkissä on humionarvoista tietoa uutisen aiheeseen sekä lasten traumatisoitumiseen.

http://yle.fi/alueet/kainuu/2012/01/sitoutumisvaikeudet_nakyvat_jo_vanhemmuudessa_ja_tyoelamassakin_3203419.html

Salmen aivoituksista tuli mieleeni uutinen uudesta nettiriippuvuuden lajikkeesta: Porukat päivittävät Facebook-statuksiaan elokuvateatterissa. Ihan sairasta. Ja mistä on kyse? Kyvyttömyydestä olla kontaktista, jos heti pitää paeta jonnekin kännykkään. Koska siis - ihmisellä nousee pintaan tunteita, ja hän huomaamattaan hätääntyy, ja siksi hän refleksinomaisesti tarraakin kännykkäänsä. Porukat istuvat kahvilassa juomassa vanilja-lattea ja kaikki tutkivat vain omia puhelimiaan. Olen nähnyt näin käyvän. Se on sitä, kun ei osata olla kontaktissa. Äiti ja isä eivät ole osanneet olla - ja välissä eristeenä ja esteenä voi olla esim. Raamattu ja muu uskontosälä, viina, kaikki läheisriippuvuusjutut - ja siksi lapsi ei osaa olla, ei sitoutua, ei ensin (tämä on tosi tärkeää) itseensä, eikä sitten muihinkaan, ei työhönsä, ei kavereihin, kumppaniin ja huh huh, voisin saarnata ja paasata vaikka kuinka!