Etusivu Uutiset Kotimaa Kuopion piispanvaaliehdokkaat livenä netissä  

Kuopion piispanvaaliehdokkaat livenä netissä

Torstai-iltana on mahdollisuus seurata Kuopion piispanvaalipaneelia suorana internetistä. Kajaanin keskusseurakuntakodissa ovat mukana kaikki ehdokkaat. Kyseessä on vaalin ensimmäisen kierroksen huipentava viimeinen paneeli.

Lähetys kestää puolitoista tuntia ja sen voi katsoa myös tallenteena.  Vaalipaneelia voi seurata kirkon internet-osoitteesta evl.fi/piispanvaali

Kuopion piispanvaalikeskustelu on tähän saakka ollut poikkeuksellisen vilkasta niin ehdokkaiden kuin heidän kannattajien ja esimerkiksi Kotimaa24:n nettikeskustelijoiden keskuudessa.

Piispanvaalin ensimmäinen kierros käydään 31.1.2012. Ellei kukaan ehdokkaista saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään vaalin toinen kierros 20.2.2012.

Piispan virkaa tavoittelevat:

2   lääninrovasti, TM Jaana Marjanen

3   piispainkokouksen pääsihteeri, TT Jari Jolkkonen

4   professori, TT Miikka Ruokanen

5   tutkija, TT Pauliina Kainulainen

  kirkkoherra, TT Tapani Nuutinen

7   hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen

Siirry katsomaan lähetystä

Keskustele (8)
Olli Seppälä | 
26.1.2012 19:03:47
0
0
Juuri nyt meitä "ohjelman" seuraajia näyttää olevan 153...
Ilmoita häirikköviesti
Liisa Sorsa | 
26.1.2012 19:33:34
0
0
Satuin koneelle. Ja mielenkiinnosta jäin katsomaan. Melko siedettävän mukava paneeli. Paljasti kuitenkin aika paljon ehdokkaista. Kolme nousi ulosanniltaan ja asiantuntemukseltaan esille joukosta. Saapa nähdä, tuleeko joku heitä tiistaina valituksi.
Ilmoita häirikköviesti
Bror Osvald Nyman | 
26.1.2012 20:02:01
0
0
Mulle jäi kyllä päällimmäisenä mieleen, että isot pojat ja tytöt leikkii kuurupiillosta. Hyvin sisäsiittoista tuntui olevan. Kukaan ei oikein välittänyt tavallisesta taatelin tallaajasta yhtikäs mitään.

On se kristinusko näköjään vieläkin aikamoinen tabu.
Ilmoita häirikköviesti
Matti Taneli | 
26.1.2012 20:45:12
0
0
Hei,


Tämän paneelin perusteella näyttää aika selvältä,
kenestä tullee seuraava piispa Kuopioon.


yst. terv. Matti
Ilmoita häirikköviesti
Markku Virta | 
26.1.2012 21:49:22
0
0
Kukaan kandidaateista ei antaisi seurakunnan tiloja Luther-säätiön käyttöön. Siis ei mitään tiloja. Yksi ehdokas antaisi kuitenkin jopa sakraalitiloja muiden uskontokuntien edustajien käyttöön.

?

No, piispathan eivät päätä seurakunnan tilojen käytöstä.
Ilmoita häirikköviesti
Bror Osvald Nyman | 
26.1.2012 22:24:08
0
0
Markku, voi olla niinkin, että niitä sakraalitiloja käytetään jatkossa ihan senkin asian selvittämiseen, että oliko Jeesus Jumala vai ei.
Ilmoita häirikköviesti
Markku Virta | 
27.1.2012 00:42:08
0
0
@Bror. Ei kirkossa selvitellä sellaista. Kirkko joka sellaista selvittelee ei ole kristillinen kirkko.
Ilmoita häirikköviesti
Juhani Saastamoinen | 
27.1.2012 10:44:02
0
0
Mukava oli katsella paneelia, vaikka räväkkäämpää odotinkin. Eräs yksityiskohta jäi niin vaivaamaan, että pitää oikein kommentoida. Useampi piispaehdokas oli valmis sanomaan vallitsevaa metsänhoitotapaa synniksi. Suomessa päätehakkuut ovat lähes poikkeuksetta avohakkuita. Avohakkuiden lisääminen syntilistaan ei ole perusteltavissa, vaikkei avohakkuita kannattaisikaan. Toivottavasti tässä on kysymyksessä ennemminkin ehdokkaan asiantuntemattomuus kuin todellinen mielipide.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!