Etusivu Uutiset Kotimaa Paperiton pakistanilaisnainen sai tukea mielenilmaisussa  

Paperiton pakistanilaisnainen sai tukea mielenilmaisussa

Antturi-Arto-mielenosoituksessaViitisenkymmentä mielenosoittajaa kerääntyi uhmaamaan purevaa talvipakkasta ja ilmaisemaan tukensa pakistanilaisen, kristityksi kääntyneen Mariamin (nimi muutettu) karkotusta vastaan Helsingin Kolmen sepän aukiolla. Useat kirkolliset henkilöt olivat aiemmin vedonneet tapauksen vuoksi viranomaisiin. Helsingin hallinto-oikeus ei muuttanut maahanmuuttoviraston kielteistä turvapaikkapäätöstä eikä Korkein hallinto-oikeus myöntänyt päätökseen valituslupaa.

- Olen hämmentynyt ja hämmästynyt asioiden hoidosta. En ole pakolaisasioiden asiantuntija, mutta tutustuttuani tähän tapaukseen ja esimerkiksi Mariamin oloja Pakistanissa kuvaavaan selvitykseen, maalaisjärki kertoo kuinka kohtuuton päätös on kyseessä, sanoo mielenilmaisua organisoinut Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan pappi Arto Antturi (kuvassa).

Mielenilmausta edelsi tiedotustilaisuus, jossa Vapaa liikkuvuus-verkoston edustaja Katja Tuominen ja kirkon maahanmuutajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia antoivat täystyrmäyksen koskien viranomaisten ja eri oikeusasteiden toimintaa tapauksessa.

- Väitetään muun muassa, että kirkkoa johon Mariam sanoo kuuluvansa ei ole. Lisäksi sanotaan, että alueella ei ole uskonnollisia kahakoita tai että Mariam ei olisi kääntynyt asiassaan paikallisviranomaisten puoleen. Väitteet on kaikki yksitellen aukottomasti kumottu, Katja Tuominen moitti.

Tuomisen mukaan henkilön oma kertomus on väännetty mutkalle siten, että hänen on käytännössä mahdotonta kumota viranomaisväittämiä. Hän kyseenalaistaa viraston ammattitaidon arvioida pakolaisten suojeluntarvetta ja ilmaisi pettymyksensä oikeuslaitokseen, joka ei korjaa viranomaismenettelyn puutteita. Marja-Liisa Laihia puolestaan katsoi tehtyjen selvitysten osoittavan, että viranomaisten maatieto Pakistanin suhteen on olematonta.

- Jokainen, joka tuntee Pakistanin tilannetta sisältäpäin, ymmärtää että maan poliisiviranomainen ei ole se taho, jonka puoleen käännytään tiedonhaussa. Tämä on jopa vaarallista niitä henkilöitä kohtaan, jota tiedustelu koskee, Laihia sanoo.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat enemmän tai vähemmän napit vastakkain viranomaisten kanssa vastaavissa tapauksissa turvapaikkaoikeuden tulkintojen kanssa muuallakin EU:ssa. Erityisen hankalaksi on osoittautunut uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi pakolaisiksi joutuneiden asema. Kielteinen turvapaikkapäätös yhdessä EU-maassa merkitsee automaattisesti kielteistä päätössä kaikissa muissakin unionin jäsenvaltioissa.

Maahanmuuttoviranomainen ei Suomessa perustele tai kommentoi tehtyjä turvapaikkapäätöksiä julkisesti.

Keskustele (5)
Salme Kaikusalo | 
31.1.2012 18:38:42
0
0
Kunnioitan ihmisiä, kuten pastori Antturi, jotka näkevät vaivaa vainotun naisen puolesta. Se osoittaa todellista lähimmäisen rakkautta ja epäitsekkyyttä.
Liian monet puhuvat ja puhuvat tasa-arvosta ja ihmisyyden puolustamisesta, mutta valitettavasti puheet jäävät huulille ilman tekoja.
Mahtoiko paikalla olla täälläkin ihmisoikeuksien puolesta kirjoittavia kirkon viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä? Toivottavasti.
Ilmoita häirikköviesti
Tapio Tuomaala | 
31.1.2012 19:19:43
0
0
Hyvä, kun tehdään eikä vain puhuta.

Lainaus kirjoituksesta. "Hän kyseenalaistaa viraston ammattitaidon arvioida arvioida pakolaisten suojeluntarvetta ja ilmaisi pettymyksensä oikeuslaitokseen, joka ei korjaa viranomaismenettelyn puutteita."

Hallinto-oikeudet ovat puusilmäisesti viranomaisten puolella, joten niistä ei ole apua viranomaismielivaltaa vastaan. Jotenkin se menee niin, ettei korppi...
Ilmoita häirikköviesti
Matti Korhonen | 
31.1.2012 22:14:51
0
0
Näitä vastaavia tapauksia on kymmeniä ja satoja Suomessa, mutta yleensä kristitty sulkee silmänsä niiltä siksi, että se jaottelee ihmiset uskonnon perusteella ja muu kuin kristitty saa tuhoutua. Kristityillä on sellainen hieman valikoiva tapa nähdä maailmassa ihmisarvoa, ja se taitaa ajatella, että juuri siksi jumala rakastaa sitä.
Ilmoita häirikköviesti
Maija Mäkelä | 
4.3.2012 11:33:38
0
0
Kiitos, että kirjoitit tästä blogin. Olisin suonut tästä enemmän keskustelua.
Olin poissa Suomesta tämän ilmestyessä. Huomasin sen vasta tänään.
Ilmoita häirikköviesti
Maija Mäkelä | 
4.3.2012 11:41:45
0
0
Ville Talola. Hups. Päädyin tännen googlaamalla M-L Laihiaa enkä huomannut, että tämä oli uutinen eikä blogi. Olisit kyllä voinut tästä bloginkin kirjoittaa. Tämä oli mielestäni ehdottomasti tärkeämpää kuin nuo samaan aikaan kirjoittamasi blogikirjoitukset. Sarjassa minun mielipidekommenttini :)
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!